Terveisiä lumiselta aamulenkiltä. Askelmittarini on ynnännyt tälle päivälle 8506 askelta. Vaikeimman niistä astuin kehonkoostumusvaa´alle. Tiedätkö… jos vaaka osaisi puhua, se olisi puhkunut, että ”Mitäs pahaa mä olen sulle tehnyt?!”. No, vaaka kertoi, että kaikkea on paljon. Varsinkin tehtävää. Ja se tekeminen on aloitettu. Tekemisen nimi on VEHVVH24/7/365™. Siitä kohta lisää.

Luomumunat tekevät aamiaisesta Vähän Paremman.
Proteiinitankkaus ennen aamulenkkiä.

Elokuisessa bloggauksessani uhkailin olevani back in business. Vähänpä tiesin. Keväällä löydetty ja leikattu rintasyöpä piti huolen, että sickness business jatkui. Edessä oli vielä parit sytostaattitiputukset ja sädehoidot. Nuo vetivät sekä fyysisen että henkisen jaksamisen pohjamutiin ja välillä vieläkin syvemmälle. Olin muka terve, mutta ihan kuolemanväsynyt. Paljon sairaampi kuin huhtikuussa, jolloin olin saanut diagnoosin ja olin oikeasti vakavasti sairas. Aktiivinen ramppaaminen syöpäpolilla opetti suhteellisuudentajua. Toki tunsin nelikymppisenä itseni nuoreksi asiakkaaksi, mutta surullisimmat fiilikset koin, kun sädehoitojonossa viereen istahti 15-vuotias tyttö sytopipossaan. Kuinkahan olisin kestänyt syöpähoidot omassa murkkuiässäni?

Akuuttihoito on nyt ohi. Koska syöpäkasvaimeni popsi estrogeeniä voidakseen paksusti, jouduin aloittamaan marraskuussa päivittäisen 5-10 vuotta kestävän antihormonilääkityksen. Pieni, valkoinen Tamofen-pilleri pyrkii kumoamaan estrogeenin vaikutuksia elimistössäni. Valitettavasti se tykkää myös kasvattaa keskivartaloa ja aiheuttaa kipua luissa ja nivelissä. Perinteisestihän estrogeenin tuotanto hiipuu vaihdevuosina. Luomuna en olisi vielä mummotautinen, mutta Tamofen-hoito antaa ikävä kyllä maistiaisia myös vaihtareista. Rintasyöpä ja sen hoidot ovat onneksi – kaikkine kriiseineen ja itkuineen – opettaneet myös rennompaa asennetta elämään ja omaan itseeni. Kun on käynyt läpi kaikki ne pelot, surut, vihat, kuvotukset ja kivut, kevyt mummoilu ei tunnu enää kovin isolta vaivalta. Etenkään, kun vierellä on ihana mies, joka ei puhu kuumista aalloista. Ehei, ne ovat Hottistuksia™.

Syöpäkuukausieni aikana elämäni isoista asioista on tullut isompia ja pienemmistä pienempiä. Satuhetkien alkuperäinenkin tarkoitus oli muuttaa elämäntapaa. Tarkoitus ei ollut tehdä tädistä timmiä kaloreita pihtaamalla ja rasvaprosenttia kyttäämällä. Nyt se on sitä vieläkin vähemmän. Elämäntapani on nyt VEHVVH24/7/365™. Vähän Enemmän Hyvää, Vähän Vähemmän Huonoa, Ympäri Vuorokauden, Viikon Jokaisena Päivänä, Ympäri Vuoden. Älyttömän yksinkertaista ja rentoa. Kahdesta hyvästä vaihtoehdosta valitsen paremman ja kahdesta huonosta sen vähemmän huonon. Elämäntavasta ei tarvitse pitää lepopäiviä: rentoilu, kotoilu ja hyggeily kuuluvat ”metodiin” luonnostaan.

Tammikuun ensimmäisen seitsemän päivän aikana VEHVVH24/7/365™ on saanut minut ahmimaan askeleita 32 kilometrin verran. Lisäksi olen viettänyt pitkää viikonloppua sohvalla kultsin kanssa ilman punaviiniä, syönyt enemmän vehreää vihreää ja muita värikkäitä veganneksia, popsinut kiltisti päivittäiset kalaöljyt ja vitamiinit sekä palannut Kahdesti vuodessa karkkia -elämääni. Joulusuklaita seuraa juhannusirtokarkit. Kun elää ilman nameja, on sokerin karttaminen muutenkin helpompaa.

Yhden naisen Satuhetki-tiimiä vahvistaa tämän vuoden ajan planneri. Se toimii treenipäiväkirjana tallentaen samalla kannustavia ajatuksia ja lenkeillä mieleen nousseita terveen, hyvän elämän ideoita.

Mahtavaa, kun olet jakamassa Satuhetkiäni. Kukin tehköön elämästään hyvän omilla tavoillaan!