
Kyllä sinä tiedät mitä sadut ovat. Mielikuvituksellisia tarinoita, joihin on kirjoitettu jokin opetus. Sadut kertovat päähenkilönsä elämästä ja usein erilaiseen kasvamiseen liittyvistä haasteista. Yleisiä satuteemoja ovat muutos, lähteminen, matka ja heikomman taistelu vahvempaa vastaan. Saduissa seikkailee tarunomaisia hahmoja, kuten peikkoja ja jättiläisiä.
Minä olen Satu. Omaan tarinaani on mahtunut ruusuja ja värttinöitä, prinssejä ja sammakoita, prinsessoita ja noita-akkoja, lasikenkiä ja lohikäärmeitä. Satu on kestänyt reilut 40 vuotta. Keski-ikäisenä, kolmen lapsen äitinä haluan nyt kirjoittaa satuani entistäkin enemmän haluamani kaltaiseksi. Elämä tiputtelee haasteita, joista en satuilemalla selviä. Mieli on tyttömäinen, mutta kroppa tuntuu retrolta. Aika ei tahdo riittää kaikkeen. Elämän tarjoamat isotpienet ilot ovat satumaisia. Niistä haluaa nauttia nyt enemmän kuin nuorena.
Satuhetki on minun matkani
Elämänmuutos on niin käytetty sana, että se tympii. Omat muutokseni tottelevat nimeä Satuhetki ja niihin liittyy myös tämä blogi. Satu on taas saapunut yhteen risteykseen.
Matka jatkuu tästä aikomaani suuntaan, muttei varmastikaan täysin suunnittelemallani tavalla. En ole siksi tehnytkään tarkkaa reittisuunnitelmaa. Kyllähän minä jo itseni tunnen. Tiedän jo, että polulleni osuu sellaisia peikkoja ja jättiläisiä kuin väsymys, motivaation puute, ahdistus, lipsahdus ja notkahdus. Uskon myös kohtaavani innostuksen, onnistumisen, yllätyksen ja voiton. Seuraavassa risteyksessä olen vähän erilainen Satu. Risteyksiä riittää ja matka jatkuu, kunnes sydänkäyrä on suora.
Hyppää mukaan
Satuhetki on oma tuokioni tärkeiksi kokemieni asioiden äärellä. Satuhetki-blogini on tapani käsitellä ja jäsentää lukemiani ja oppimiani asioita.
Nelikymppisenä naisena tavoitteenani on hyvä olo. Ahmin tietoa ja kokemuksia siihen liittyen. Mutustelen ja kokeilen itse. Jos koen hyväksi – tai pahaksi – jaan ajatukseni myös sinulle, jotta sinä voit makustella ja tarttua teemaan, jos siltä tuntuu. Tulen viettämään Satuhetkeni mm. seuraavien aiheiden parissa
jaksaminen & pirteys • unen määrä & laatu • hetkessä eläminen • kiitollisuus • rakkaus & ystävyys • positiivisuus • hyvän olon painoon pääseminen & sen hallinta • (mielen)terveellinen ravinto & liikunta • ulkoinen & sisäinen kauneus • ulkoinen & sisäinen kauheus • luova hulluus & hullu luovuus
Tämä tarina koostuu pienistä Satuhetkistä. Niitä mahdutan päivääni ja viikkooni yhden tai useamman. Pyrin tekemään hyvistä tavoista rutiineita. Haastavinta minulle tulee olemaan matkan hitaus ja riittävän pienten askeleiden ottaminen. Vaaka ja mittanauha kulkevat mukana, mutta ne eivät ole tämän retken tärkeimmät työkalut.
Pyrin kertomaan Satuhetkistäni ytimekkäästi ja värikkäästi. En tee sitä päivittäin. Näppäimistöjen äärellä istumista ja seisomista harrastan jo liikaakin. Satuhetkeni voi olla sinulle tapa viettää aikaa, viihtyä, innostua, ehkäpä kokea ahaa-elämys. Jos näin käy, kerrothan sen kommentoimalla. Toivon keskustelua, kommenttejasi, ideoitasi ja ajatuksiasi.
Päivän tavoitteenani oli tämän matkan ja tarinan aloittaminen. Matkalla ollaan.
Kiva, että olet siinä. Kulje vierellä, kiritä, kannusta ja seuraa.
Mikä Satuhetki-aiheista on sinulle haastavin?