Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. No eipä oikeastaan. Joulu alkaa olla aika hyvin pulkassa. Kuulin tänään kirkkoherran suusta viisauden, jota aion totella ja noudattaa ihan kirjaimellisesti, vaikken kovin uskonnollinen olekaan. Kun loppuu tarmo, alkaa armo. Sillä mennään.
Tämänpäiväisen työsähköpostin joulusuursiivouksen pysäytti hetkeksi ammatillinen blogi, joka ei tänään ollutkaan perinteisen ammatillinen. Bloggaaja tiesi, että moni muukin tuskailee työkoneellaan ja työpöytänsä ääressä yrittäen tehdä maailmaa hiukkasen valmiimmaksi lomien alta. Viisas mies. Hänen postauksensa oli runo. Jotenkin syksyisen synkkä, kalsea. Alkoi heti soida Juicen Syksyn Sävel päässä. Sieluni silmät katselivat tasaista harmaata lukiessani tuota runoa. Pysäyttävä, vähän kylmä, mutta silti täynnä lämpöä ja aurinkoa. Ajatukset jäivät tuohon runoon ja ajattelin, että se ansaitsee tulla jaetuksi.
Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi, käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä tai puhumalla muukalaisen kanssa.Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun,
jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaihda elämänsä tyyliä,
kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran elämässään paeta viisaiden neuvoja.Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään, älä anna itsesi kuolla hitaasti, älä unohda olla onnellinen.
– Pablo Neruda
Runoilija on Mr Googlen mukaan chileläinen herra, jota pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä runoilijoista. Aukko sivistyksessä tai ei, en ollut Pablo Nerudasta ennen kuullut. Ensikohtaamisemme oli kuitenkin vaikuttava.
Runot eivät kuulu jokapäiväisiin tai -viikkoisiin lukemisiini. Aina, kun niihin tartun, ne kuitenkin pysäyttävät ja vetävät sisäänsä. Suosittelen niitä itselleni – ja sinulle.
Joulu on ihan pian. Tottakai odotan joululta paljon iloa, yllätyksiä ja rentoilua. Muutamat hetket puskevat kuitenkin päällimmäisiksi ajatuksiksi. Se tunne, kun saamme huomenillalla lasten kanssa kodin puhtaaksi, sytytämme kynttilät ja laitamme joulumusiikin soimaan. Tuo hetki on koko äitiyden ajan ollut yksi vuoden parhaista hetkistä. Myös se tunne, kun saan avata palapelilaatikon ja etsiä ensimmäisen kulmapalan 2000 palan peliin tuntuu jo nyt hyvältä. Haaveilen myös keskellä päivää lukemisesta ja päiväunista. Kaikkiin noihin liittyy rauha. Taidan olla jo aika syvällä joulun sisimmässä.