Nurinkurinhuijari

Monenko monta tekosyytä sitä onkaan tullut aikuiselämän aikana keksittyä sille miksei ole hyvä aika, paikka tai ajatus lähteä liikkumaan? Tiedät tunteen. Kun ei huvita ja sisäinen vakuuttava ääni vakuuttaa niin vakuuttavasti, että uskot itsekin, että olisi suorastaan hullua lähteä liikkeelle. Eipä siinä yleensä paljon vakuuttelujakaan vaadita. Sohva on äärettömän helppo ottaa selkään.

Olen päättänyt lyödä sisäisille äänilleni luun kurkkuun. Täsmäaseeksi tähän taistoon valjastin kalenterin. Sen puhelimestani löytyvän ruudukon, jonka merkinnät usein saavat minut paniikin partaalle. Tuntuu, että aikaa on liian vähän ja merkintöjä ihan liikaa. Laiskuuden lyömäaseeksi ladattu kalenteri muistuttaa minua kainosti vienosti Satuhetkistä. Maanantaina kuntosali, tiistaina kävelylenkki, torstaina venyttely, sunnuntaina kävelylenkki. Tiistai on aina paha! Kotiudunpa sitten töistä kävellen tai autolla, iltalenkille lähtö on haaste.

Tänään päätin nurinkurinhuijata itseäni. Liitin kotimatkakävelyyn ”mutkan” SmartPost-boxille. Tuo ylimääräinen kurvaus teki reilun 2 km kävelystä lähes 7 km lenkin. Aamulta oli jo plakkarissa 2 km. Kotiovella hymyilytti. Olin huijannut itselleni vapaan illan; lenkki oli tehty ja hyvä olo yhdessä aktiivisuusrannekkeen kanssa tekivät aaltoja. Itsensä huijaaminen on ihanaa. Kävelin siksi, että kalenteri kertoi tänään olevan Satuhetki-päivä. Se on siitä kiva lyömäase, että se kyllä palkitsee hyvällä fiiliksellä, kun vain muistan totella sitä.

tomppa
Lenkkikaverinani oli Top Gunin Tomppa orkestereineen. Kuva on lainattu 1980-luvulta. Vähän niinkuin lenkkeilijän tyttömäinen hilpeyskin.

Lenkillähän oli ihan mahtavaa! Spotify paukutti korvanappeihin Top Gun Soundtrckia (hitto, kuinka hyvä se on!), aurinko laski oranssin ja vaaleanpunan sävyissä lumisten puiden taakse ja sininen hetki häivähti. Tom Cruise nappasi minut motskarinsa tarakalle. Saattoi se olla hävittäjälentsikkakin. Raitis ilma tuntui hyvältä. Ripset ja hiuslatvat huurtuivat. Palelivatkohan Tompan sormet?

Voi sitä ajatusten ja ideoiden määrää, jonka tassuttelun lomassa tuulettuvat aivot tuottavat! Mielikuvituksen maailmanmestaruusskaboissa pokkaisin varmasti pokaalit ja kuohujuomat kaikilla kolmella palkintopallilla. Se kohta lenkistä on aina vaikein, kun kuulokkeista pamahtaa joku rytmikäs latinoviisu ja tekisi mieli tanssahdella eteenpäin lanteet lentäen. Mikäs minua estää? Ehkä ensi kerralla otan pari askelta salaa. Jos joku sattuu näkemään, olen etsivinäni maahan tipahtanutta tympeyttäni. Eihän sitä kukaan tiedä, että siinä kohtaa lenkkiä tympeys on jo kadonnut kuin tuhka tuuleen.



Niin muuten… autolla ei tarvitse aina mennä joka paikkaan, vaikka sellaisen omistaakin. Kun jättää kaaran kotiin, voi törmätä Cruiseen. Kannattaa ottaa riski.

Intervalli-intoa

Johan on. Yhdeksää lenkkipäivääni seurasi eilen suunniteltu lepopäivä. Tai no kotityöilta ja juuri hierotusta selästä nauttiminen. Vaan mitä teki minun mieleni? Se tahtoi ulos. Liikkeelle. Lenkille. Urheilemaan. Tuota tunnetta jos olisi saanut tuntea vuosien varrella hieman useammin, ei oltaisi nyt tässä tilanteessa. Kostoksi pidin tämän toisenkin lenkittömän päivän. Okei, suunniteltu tämäkin.

Kahden polven intervalli-iloa

Olen kirjannut Satuhetket kalenteriini. Osaan jo sanoa, että huomenna ja sunnuntaina taas menen. Menen, vaikka väsyttäisi. Menen, vaikka ei huvittaisi. Menen, vaikka sattuisi sinne tai tänne ja pitäisi sitä sun tätä. Haastavinta omatoimisen liikunnan harrastamisessa on ollut aina se, että muu elämä on ajanut ohi. Lenkillehän pääsee sitten toiste! Niinpä niin. Toki se aikaan sidottu, ohjattukin liikuntahetki on ollut pakko joskus jättää väliin. Nyt tunnen hassua tyytyväisyyttä, kun puhelimen kalenterissa lukee SATUHETKI. Se tietää lenkkarihommia – ja minäminä-aikaa. Melkein.

10-vuotiaani lähti lenkille kanssani tiistaina. Hänestä oli hauskaa, kun puhelimen piipitys määräsi, koska juoksu alkaa, kävely päättyy ja taas kohta toisinpäin. Piipittäjä oli intervalliajastin. Intervalli tarkoittaa oikealle urheilijalle ymmärtääkseni pystysuoraa vuorenseinää, gepardin nopeata rakettisäntäystä kumpareen päälle, järkyttävää sykkeennousua ja sen nopeata laskua. Minulle intervalli tarkoittaa tällä hetkellä ja tässä kunnossa jotain ihan muuta. Minun intervallini on sitä, että muutaman kilometrin lämmittelykävelyn jälkeen juoksen minuutin, kävelen kaksi, juoksen minuutin ja kävelen kaksi. Tätä jatkan puolen tunnin ajan, huohotan ja iloitsen, että tuli juostua yhteensä 10 minuuttia. Tunnin puolikkaat kuluvat todella nopeasti ja matkamittariin kertyy pidempi lenkki kuin pelkästään kävelemällä. Tänään opetin Gymboss-sovelluksen käytön 10-vuotiaalleni ja hän kävi yksin hauskuuttamassa itseään intervallein lenkkipolulla. Jatkossa en ehkä pääse yksin lenkille, mutta lenkkeilyä lapsen kanssa pidän todellisena laatuaikana. Sellaista sinäminä-aikaa.

Murukastiketta ja makaroonia

Minä kuulun siihen seiskytluvulla syntyneiden sakkiin, joiden kotona käryytettiin vitivalkoisia vehnäjauhoja rasvassa ilman liesituuletinta. Syntyi pikkuisen kokkareinenkin kastike maustepippurilla maustetulle sika-nautajauhelihalle. Ruskean murukastikkeen kaveriksi keitettiin spagettia. Joskus sitä oli sellaista kamalanhirmupitkääkin. Annoksen päälle lorautettiin reilu kasa Felix-ketsuppia. Maistui! Ja pihapelit kutsuivat. Illalla kotiin tullessa oli taas nälkä.

Omat lapset saavat virtaa samasta ruoasta. Meidän perheessä kastike syntyy 10% naudan jauhelihasta, tummasta soijarouheesta, tomaattimurskasta, tomaattimehusta, kuivatusta tomaatista ja kourallisesta muita mausteita. Spagetti on tummaa. Felix sanoo olevansa nykyään vähemmän sokerinen ja enemmän tomaattinen.

Satumaisen Pasta Pomodoron protsku on 3/4 jauhelihaista ja 1/4 soijarouheista.

Kiitos kivasta palautteesta Satuhetkiin liittyen. Tintti lähetti namskikselta kuulostavan siemennäkkärin ohjeen. Julkaisen sen näillä sivuilla heti, kun olen itse ennättänyt testata. Ruokapuolta tarjoilen enemmän Satuhetken Facebook-sivulla.