Ahmatti

Minusta on tullut ahmatti. Mitä enemmän ahmin, sitä paremmalle tuulelle tulen. En tunne yhtään morkkista. Välillä mietin, että olisin voinut ahmia enemmänkin.

Ahmin askeleita. Mietin mitä kautta kävelisin, jotta matka olisi pikkuisen pidempi ja Polar Loopini ynnäisi enemmän askeleita. Kierrän vielä yhden korttelin ja kurvaan vielä toisen mutkan kautta kotiin. Vuoden alussa tekemäni päätös kävellä työmatkat on pitänyt. Suorin, edestakainen työmatkani on päivittäin nelisen kilometriä. Ahmattina kurvaan ja kerään askeleita viiden kilometrin verran per työpäivä.

Varsinaisia lenkkikilometrejä olen kerännyt alkuvuoden aikana 177. Kaiken kaikkiaan askelmittarini ilmoittaa askeleista yhteenlasketuksi kävelymääräksi 295 kilometriä. Pieniä matkoja ihmiskunnalle, mutta isoja määriä minulle. Kävellyt kilometrit tuntuvat jo pikkuisen kropassakin, mutta eniten korvien välissä. Pääosin oloni on mukavan kevyt ja energinen. Ajatteles, vain reilun kuukauden pakertamisen jälkeen. Sen tiedän, että huonot tavat on helppo muuttaa rutiineiksi, mutta askelahmatiksi rutinoituminenkin näyttää onnistuvan rutisematta. Hyvä mä!

16265452_10212610575198171_8208639110848934368_n
Tammikuu tarjosi huikeita lenkkikelejä. Askeleita kertyi sekä työmatkoilla että vapaa-ajalla tehdyillä lenkeillä, järvenjäällä ja metsäpoluilla. Olivatpa kerran murtsikkasuksetkin jalassa.

Olen kuullut viisauden ”Elämämme on sellaista, joksi ajatuksemme sen tekevät.”. Uskon siihen ihan omien kokemuksienikin vuoksi. Ikävät ajatukset tuottavat ikävän olon. Hyvät ajatukset tekevät olon iloiseksi, onnelliseksi, innostuneeksi ja paremmaksi.

Ihmismieli on huikea. Meillä on päivittäin 65.000–85.000 ajatusta, joista tiedostamme pienen osan, tutkijoiden mukaan ”vain” 5%. Onhan sitä siinäkin. Mieleen tulee ja sieltä jatkaa matkaansa joka päivä siis jopa neljätuhatta ajatusta. Ei ole ihan yksi lysti, minkälaisia nuo ajatukset ovat.

Ihastutatko vai vihastutatko itseäsi? Se riippuu paljolti siitä, miten ajatuksiasi käsittelet. Jokaisen mieleen tulee päivittäin sekä hyviä että huonoja ajatuksia: innostavia, masentavia, iloisia, surullisia, kateellisia… Se on rikkautta. Rakkautta itseään ja lähellään olevia kohtaan on sen sijaan se, minkälaiset ajatukset jättää mieleensä pyörimään. Positiiviset aatokset kääntävät suupielet hymyyn, negatiiviset päinvastoin. Synkät ajatukset saattavat tuntua kropassa kolotuksina ja kolotukset tehdä ajatuksista vieläkin ikävämpiä. Ärsyttävä kierre.

Joskus on hyvä päästää höyryt pihalle ja tyhjentää ajatteluaan. Se se vasta vaikeata hommaa onkin. Ellet usko, niin yritäpä. Istu alas, sulje silmäsi ja yritä olla muutaman minuutin verran ajattelematta mitään. Älä ainakaan ajattele kirkkaankeltaista, mehukasta sitruunaa, äläkä vaaleanpunaista autoilevaa norsuäitiä turkoosissa kuplavolkkarissaan. Luulen, että päätit olla ajattelematta sitruunaa tai elefanttia, mutta mielesi täyttyi rekkakuormallisella sitruunoita ja sylki herahti suuhusi elefanttimamin kaahatessa ohi. Niin meidän mielemme toimii ja mielen rauhoittaminen on harjoitusta vaativa laji. Jos asia kiinnostaa, tutustu mindfulnessiin tai muihin rentoutuskeinoihin.

Osan lenkeistäni lenkkeilen rakkaani tai ystävieni kanssa. Jos saisin päättää, niin työpalaveritkin hoituisi lenkkitossut – tai nyt niin kätevät nastakengät – jalassa. Kun tossuttelen yksin, ahmin askeleiden lisäksi ajatuksia. Enkä ihan mitä tahansa ajatuksia. Kävellessäni kuuntelen puhelimesta viisaita ihmisiä ja innostavia ajatuksia. Tammikuun lenkkikaverini on ollut pääosin Jari Sarasvuo. Yle Puheen podcasteissaan hän on viisastuttanut minua höpöttelemällä metataidoista, motivaatiosta, rohkeudesta, mielenterveydestä, tieteistä, taiteista, urheilusta ja monesta muusta aiheesta. Lenkin päätteeksi mieli on utelias, innostunut ja iloinen.

Elämää piristäviä ja mieltä nostavia ajatuksia olen löytänyt paljon myös kirjoista. Olen ahminut kirjoja ah-niin-mahtavasta kotikirjastostani. En käytä aikaani huonoon kirjaan. Jos teksti ei rokkaa, se saa olla. Kauheus on tietysti lukijan silmissä. Omassa kirjanipussani kaikki kirjat käsittevät joko henkistä tai fyysistä hyvää oloa.

fullsizerender
Ajatusten apteekki

Edellisen blogipostaukseni jälkeen kyselin Satuhetken Facebook-sivulla lempinimeä uudelle elämäntavalleni. Keksin tuon lempinimen lopulta ihan itse, mutta idean sain etunimikaimaltani Sadulta. Hänen enkkukielinen ehdotuksensa ”Better me” kääntyi kotimaiseksi ”I love Petteriksi”. Kyse on juuri siitä: paremmasta minusta. Päivitetystä versiosta itsestäni. Vähemmän bugeja, parempia ominaisuuksia. Kiitos Satu!

ilovepetteri.jpg

Tammikuisessa blogipostauksessani esittelemäni VEHVVH 24/7/365 sai lempinimensä Satuhetken lukijan ideasta. Minä rakastan Petterimpää minua =)

VEHVVH 24/7/365™

Terveisiä lumiselta aamulenkiltä. Askelmittarini on ynnännyt tälle päivälle 8506 askelta. Vaikeimman niistä astuin kehonkoostumusvaa´alle. Tiedätkö… jos vaaka osaisi puhua, se olisi puhkunut, että ”Mitäs pahaa mä olen sulle tehnyt?!”. No, vaaka kertoi, että kaikkea on paljon. Varsinkin tehtävää. Ja se tekeminen on aloitettu. Tekemisen nimi on VEHVVH24/7/365™. Siitä kohta lisää.

aamiainen

Luomumunat tekevät aamiaisesta Vähän Paremman.
Proteiinitankkaus ennen aamulenkkiä.

Elokuisessa bloggauksessani uhkailin olevani back in business. Vähänpä tiesin. Keväällä löydetty ja leikattu rintasyöpä piti huolen, että sickness business jatkui. Edessä oli vielä parit sytostaattitiputukset ja sädehoidot. Nuo vetivät sekä fyysisen että henkisen jaksamisen pohjamutiin ja välillä vieläkin syvemmälle. Olin muka terve, mutta ihan kuolemanväsynyt. Paljon sairaampi kuin huhtikuussa, jolloin olin saanut diagnoosin ja olin oikeasti vakavasti sairas. Aktiivinen ramppaaminen syöpäpolilla opetti suhteellisuudentajua. Toki tunsin nelikymppisenä itseni nuoreksi asiakkaaksi, mutta surullisimmat fiilikset koin, kun sädehoitojonossa viereen istahti 15-vuotias tyttö sytopipossaan. Kuinkahan olisin kestänyt syöpähoidot omassa murkkuiässäni?

Akuuttihoito on nyt ohi. Koska syöpäkasvaimeni popsi estrogeeniä voidakseen paksusti, jouduin aloittamaan marraskuussa päivittäisen 5-10 vuotta kestävän antihormonilääkityksen. Pieni, valkoinen Tamofen-pilleri pyrkii kumoamaan estrogeenin vaikutuksia elimistössäni. Valitettavasti se tykkää myös kasvattaa keskivartaloa ja aiheuttaa kipua luissa ja nivelissä. Perinteisestihän estrogeenin tuotanto hiipuu vaihdevuosina. Luomuna en olisi vielä mummotautinen, mutta Tamofen-hoito antaa ikävä kyllä maistiaisia myös vaihtareista. Rintasyöpä ja sen hoidot ovat onneksi – kaikkine kriiseineen ja itkuineen – opettaneet myös rennompaa asennetta elämään ja omaan itseeni. Kun on käynyt läpi kaikki ne pelot, surut, vihat, kuvotukset ja kivut, kevyt mummoilu ei tunnu enää kovin isolta vaivalta. Etenkään, kun vierellä on ihana mies, joka ei puhu kuumista aalloista. Ehei, ne ovat Hottistuksia™.

Syöpäkuukausieni aikana elämäni isoista asioista on tullut isompia ja pienemmistä pienempiä. Satuhetkien alkuperäinenkin tarkoitus oli muuttaa elämäntapaa. Tarkoitus ei ollut tehdä tädistä timmiä kaloreita pihtaamalla ja rasvaprosenttia kyttäämällä. Nyt se on sitä vieläkin vähemmän. Elämäntapani on nyt VEHVVH24/7/365™. Vähän Enemmän Hyvää, Vähän Vähemmän Huonoa, Ympäri Vuorokauden, Viikon Jokaisena Päivänä, Ympäri Vuoden. Älyttömän yksinkertaista ja rentoa. Kahdesta hyvästä vaihtoehdosta valitsen paremman ja kahdesta huonosta sen vähemmän huonon. Elämäntavasta ei tarvitse pitää lepopäiviä: rentoilu, kotoilu ja hyggeily kuuluvat ”metodiin” luonnostaan.

Tammikuun ensimmäisen seitsemän päivän aikana VEHVVH24/7/365™ on saanut minut ahmimaan askeleita 32 kilometrin verran. Lisäksi olen viettänyt pitkää viikonloppua sohvalla kultsin kanssa ilman punaviiniä, syönyt enemmän vehreää vihreää ja muita värikkäitä veganneksia, popsinut kiltisti päivittäiset kalaöljyt ja vitamiinit sekä palannut Kahdesti vuodessa karkkia -elämääni. Joulusuklaita seuraa juhannusirtokarkit. Kun elää ilman nameja, on sokerin karttaminen muutenkin helpompaa.

Yhden naisen Satuhetki-tiimiä vahvistaa tämän vuoden ajan planneri. Se toimii treenipäiväkirjana tallentaen samalla kannustavia ajatuksia ja lenkeillä mieleen nousseita terveen, hyvän elämän ideoita.

Mahtavaa, kun olet jakamassa Satuhetkiäni. Kukin tehköön elämästään hyvän omilla tavoillaan!

planner
Teinarit ja runovihkot täyttyivät 80-luvulla leffalipuista, neonväreistä, Suosikeista ja SinäMinä -lehdistä leikatuista kuvista. Kalenterinäpräily on huippukivaa isonakin tyttönä. Planneri kerää sivuilleen tietoa tämän vuoden treeneistä, eväistä ja ajatuksista. Naistenlehdistä leikatut palaset kiertävät hyötykäyttöön.

Back in business

Taas täällä =) Edellisestä, tammikuisesta blogauksesta on aikaa – ja matkaa. Pieniä hetkiä ihmiskunnalle, mutta isoja askeleita minulle. Keväällä elämä osoitti jälleen yllätyksellisyytensä ja askelmerkkini menivät uusiksi. Uuden elämänpolkuni tienviitassa luki ”SYÖPÄ!”. Kesti hetken aikaa löytää uusi tapa matkustaa, hyväksyä asia ja ottaa vakava sairaus taas osaksi jokapäiväistä perhe-elämää. Edellisen matsin syöpä voitti tässä perheessä 2012. Nyt on minun vuoroni olla 43-vuotias syöpäpotilas. Minulla on halu parantua, elää hyvää, onnellista ja tervettä elämää. Tahdon täyttää elämäni taas Satuhetkillä.

Aamuinen lenkkimaisema kuvaa hyvin tämän hetken fiiliksiä. Jyrkkää nousua, monenmoista estettä ja haastavaa askelta, mutta huipulla kirkasta vihreyttä ja uudenlaiset näköalat. #syöpä

Satuhetki ei tule jatkossakaan olemaan syöpäblogi. Vaan eipä syöpä anna itseään unohtaa. Syöpä ja sen hoito vaikuttaa jaksamiseeni, vartalooni, mielialaani, aikatauluihini, lähes kaikkeen. Eihän tätä sairautta voi pikkuflunssaan tai rakkoon jalassa verrata, mutta pääosin suomalaisen syöpäpotilaan elämä voi olla hyvää ja ainakin omalla kohdallani siihen on mahtunut ja tulee mahtumaan Satuhetkiä. Pakko kuitenkin tarkentaa asiaa. Minä sairastan ”vain” rintasyöpää. Minä myös selviän pienellä leikkauksella, sytostaatti-, säde- ja hormonihoidoilla. Ennusteeni on hyvä. Tauti saadaan lähes varmasti parannettua ja, jos se uusii, se tapahtuu todennäköisesti vasta 20-30 vuoden kuluttua. Minä olen onnekas. On paljon rankempia syöpiä ja hoitoja. Rintasyöpäkin voi olla paljon pahempi. Kirjoitukseni tulevat sivuamaan syövän kanssa elämistä, mutta en osaa antaa lääketieteellisiä tai muitakaan selviämiseen tai syövän voittamiseen liittyviä ohjeita tai niksejä. Voin kertoa vain omista kokemuksistani.

Tämä lähilenkkipolku on paljon hienompi kuin Hollywood Walk of Fame Los Anglesissa, eikö?
Tämä lähilenkkipolku on paljon hienompi kuin Hollywood Walk of Fame Los Anglesissa, eikö?

Nyt matkani on jo pitkällä. Minut on leikattu ja 4/6 myrkkyhoidoistakin on ohi. Sairaanhoito ja toipuminen jatkuvat koko syksyn. Terveen papereita minulle käsittääkseni voidaan ojennella vasta keväällä 2021.

Viimeisen viikon olen voinut huonosti. Kalliit pahoinvointilääkkeet ovat pitäneet huonon olon melkein poissa, mutta väsymys on ollut käsittämätöntä. Viime hoidon jälkeisen ensimmäisen täysin valvotun yön jälkeen olen oikeastaan vain nukkunut. Yöllä. Aamulla. Päivällä. Illalla. En torkkunut, vaan nukkunut. Tällainen väsymys tuntuu melkein kivulta. Niin hallitsematonta se on.

image
Saanko esitellä kotikuntosalini? Jo tänään teimme vähän yhteistyötä. Mikäli suunnitelmani pitää, saan jouluna kiittää näitä rappusvanhuksia paremmasta kunnostani.

Eilen ja tänään jaksoin tehdä pienet kävelylenkit ja siitä se ajatus sitten lähti. On aika palata päivän kunnon mukaan lenkkipolulle ja näppikselle. On myös aika täyttää lautasta ja lasia terveyttä ja mielenterveyttä voimistavilla väreillä ja paloilla. On aika hamstrata hyvän, rennon elämän ohjeita Viisailta ja Vieläkin Viisaammilta kirjoista, lehdistä, blogeista, vlogeista, webinaareista… Niitähän ne Satuhetket ovat. Se, mikä on hyväksi syöpäpotilaalle, on todennäköisesti hyväksi myös terveelle. Se, mikä on hyväksi minulle, voi olla sitä sinullekin. Siitä, minkä koen hyväksi itselleni, kirjoitan tänne. Killu mukana ja tuuppaa minua ja muita satuhetkiläisiä ylämäessä eteenpäin kommentein ja peukutuksin. Satuhetki löytyy myös Facebookista, Instagramista, Pinterestistä ja Twitteristä.

Syöpäsäätiö tekee hienoa työtä syövän löytämiseksi, hoitamiseksi ja estämiseksi. Tavoitteena on tarjota suomalaisille hyvä elämä ilman syöpää tai siitä huolimatta. Jos haluat tukea tuota työtä pienellä tai isolla summalla, klikkaa keräykseeni. Jokainen lahjoitettu sentti menee lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle.

image
Rakastan kiviä. Tämä kivi liittyy syksyn Satuhetkiin. Miten? Se selviää tässä blogissa myöhemmin syksyllä.

Nurinkurinhuijari

Monenko monta tekosyytä sitä onkaan tullut aikuiselämän aikana keksittyä sille miksei ole hyvä aika, paikka tai ajatus lähteä liikkumaan? Tiedät tunteen. Kun ei huvita ja sisäinen vakuuttava ääni vakuuttaa niin vakuuttavasti, että uskot itsekin, että olisi suorastaan hullua lähteä liikkeelle. Eipä siinä yleensä paljon vakuuttelujakaan vaadita. Sohva on äärettömän helppo ottaa selkään.

Olen päättänyt lyödä sisäisille äänilleni luun kurkkuun. Täsmäaseeksi tähän taistoon valjastin kalenterin. Sen puhelimestani löytyvän ruudukon, jonka merkinnät usein saavat minut paniikin partaalle. Tuntuu, että aikaa on liian vähän ja merkintöjä ihan liikaa. Laiskuuden lyömäaseeksi ladattu kalenteri muistuttaa minua kainosti vienosti Satuhetkistä. Maanantaina kuntosali, tiistaina kävelylenkki, torstaina venyttely, sunnuntaina kävelylenkki. Tiistai on aina paha! Kotiudunpa sitten töistä kävellen tai autolla, iltalenkille lähtö on haaste.

Tänään päätin nurinkurinhuijata itseäni. Liitin kotimatkakävelyyn ”mutkan” SmartPost-boxille. Tuo ylimääräinen kurvaus teki reilun 2 km kävelystä lähes 7 km lenkin. Aamulta oli jo plakkarissa 2 km. Kotiovella hymyilytti. Olin huijannut itselleni vapaan illan; lenkki oli tehty ja hyvä olo yhdessä aktiivisuusrannekkeen kanssa tekivät aaltoja. Itsensä huijaaminen on ihanaa. Kävelin siksi, että kalenteri kertoi tänään olevan Satuhetki-päivä. Se on siitä kiva lyömäase, että se kyllä palkitsee hyvällä fiiliksellä, kun vain muistan totella sitä.

tomppa
Lenkkikaverinani oli Top Gunin Tomppa orkestereineen. Kuva on lainattu 1980-luvulta. Vähän niinkuin lenkkeilijän tyttömäinen hilpeyskin.

Lenkillähän oli ihan mahtavaa! Spotify paukutti korvanappeihin Top Gun Soundtrckia (hitto, kuinka hyvä se on!), aurinko laski oranssin ja vaaleanpunan sävyissä lumisten puiden taakse ja sininen hetki häivähti. Tom Cruise nappasi minut motskarinsa tarakalle. Saattoi se olla hävittäjälentsikkakin. Raitis ilma tuntui hyvältä. Ripset ja hiuslatvat huurtuivat. Palelivatkohan Tompan sormet?

Voi sitä ajatusten ja ideoiden määrää, jonka tassuttelun lomassa tuulettuvat aivot tuottavat! Mielikuvituksen maailmanmestaruusskaboissa pokkaisin varmasti pokaalit ja kuohujuomat kaikilla kolmella palkintopallilla. Se kohta lenkistä on aina vaikein, kun kuulokkeista pamahtaa joku rytmikäs latinoviisu ja tekisi mieli tanssahdella eteenpäin lanteet lentäen. Mikäs minua estää? Ehkä ensi kerralla otan pari askelta salaa. Jos joku sattuu näkemään, olen etsivinäni maahan tipahtanutta tympeyttäni. Eihän sitä kukaan tiedä, että siinä kohtaa lenkkiä tympeys on jo kadonnut kuin tuhka tuuleen.



Niin muuten… autolla ei tarvitse aina mennä joka paikkaan, vaikka sellaisen omistaakin. Kun jättää kaaran kotiin, voi törmätä Cruiseen. Kannattaa ottaa riski.

Karkiton tammi-toukokuu

Ensimmäinen kunnon työviikko takana vuodenvaihteen pätkäviikkojen jälkeen. Niin kivaa kuin lomailu onkin, nautin siitä, että arki rullaa taas rutiineilla. Kun päivä on jämpti, tuntuu, että terveellisemmistä elämäntavoistakin on helpompi pitää kiinni. Lomalla parasta oli valvominen. Se on mukavaa, kun tietää, ettei tarvi aamulla herätä kellonsoittoon. Sai innostua iltaisinkin milloin mistäkin ja touhuta yön pimeinä tunteina. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua luvattoman vähän, vaikka aikaa olisi ollut.

Teitkö sinä uudenvuodenlupauksia? Minä en. Lupaukset on tehty rikottavaksi, päätökset pidettäviksi. Päätin kuitenkin, että kävelen edestakaiset työmatkani aina, kun se on mahdollista. Valitettavasti tarvitsen välillä päivän aikana autoa. Aika kovia pakkasia on vuoden alkuun mahtunut, mutta silloinkin ulkoilu on ollut pukeutumiskysymys. Työmatkakävelyn haasteena on se, että aamuisin ei saisi kovasti hikoilla. Töissä ei ole enää aikaa käydä suihkussa. Kotiinpäin saakin sitten tulla rivakammin. On tuntunut hyvältä, kun iltapäivällä kotiovella tietää hyötyliikkuneensa pelkästään työmatkoilla lähes 4,5 kilometriä. Siitä kertyy työviikon aikana mukava määrä kilometrejä ja raitista ilmaa. Kalenteriin merkitsin vuoden alussa noin tunnin mittaiset Satuhetket tiistai- ja sunnuntai-illoille. Pyhäillan reippailut hoituvat tyttären tanssitunnin aikana. Tässä vaiheessa vuotta kävelen Satuhetket, mutta kevään tullen olisi taas tarkoitus ottaa juoksuaskeliakin. Juhannuksen alla olisi hienoa juosta 10 kilometrin lenkki. Onnistunkohan? Hyvää oloa tavoittelen myös maanantai-iltaisin kuntosalilla (10 viikon ohjattu jakso hyvässä seurassa) ja torstai-iltaisin HOT-syvävenyttelyssä. Kerran kuussa pääsen hierojan pöydälle. Näillä liikuntamäärillä ei vielä ihmeitä tehdä, mutta ne mahtuvat nyt arkeeni ja tiedän, että niillä on suopeita terveysvaikutuksia. Määrä on myös sopiva siihen, että into ja tekemisen meininki pysyvät päällä, eikä kyllästyminen uhkaa, kun aikaa jää muullekin.

image

Minkä jouluna taakseen jätti,
sen juhannuksena edestään löytää

Elämääni kuuluu karkittomuus joulun ja juhannuksen sekä juhannuksen ja joulun välisinä aikoina. Herkuttelen siis joululoman ja ”lakkoilen” sitten taas kevään. Keskikesän juhlaan varaan taas karkkia ja suljen pussit juhannuksen mentyä. Olen viettänyt monia vuosia – jouluja ja juhannuksiakin – ilman makeisia, enkä siksi juuri tuota karkkilakko-sanaa enää käytäkään. Enemmänkin noudatan karkitonta elämäntapaa ja karkittelen aina puolivuosittain.

Joulusuklaita myönnän odottaneeni. Ja salmiakkeja! Varasin ensimmäisiksi nameiksi pienen pussillisen irtokarkkeja (vain parhaista parhaimpia). Voi kuinka hyvältä ne ensimmäiset maistuivatkaan. Ja voi, kuinka pahan olon sainkaan heti itselleni. Joululomalla söin

  • suklaata
  • salmiakkia
  • hedelmänameja
  • ilokarkkia
  • surukarkkia
  • tylsyyskarkkia
  • matkakarkkia
  • lehdenlukukarkkia
  • kirjanlukukarkkia
  • leffakarkkia
  • napostelukarkkia
  • seurustelukarkkia
  • kahvikarkkia
  • aamukarkkia
  • päiväkarkkia
  • iltakarkkia
  • yökarkkia
  • kyläkarkkia
  • tapakarkkia
  • task unpohjakarkkia
  • kippo tyhjäksi -karkkia
  • rasia pois kaapista -karkkia
  • jopa niitä pussin pohjalle jätettyjä ”pahoja” karkkeja

Muutama noista edellä mainituista maistuivat IHAN OIKEASTI hyvältä. Monen monet muut olisin yhtä hyvin voinut jättää syömättä menettämättä mitään. Tässäkin lajissa odottaminen ja aikominen on ihaninta. Mielikuvat siitä hetkestä, kun saa avata Fazerin Punaisen suklaalevyn tai laittaa suuhunsa kirpeän salmiakkikarkin, ovat herkullisia. Todellisuus sitten aika paljon muuta.

En ole kummoinen pullahiiri. Pysyn myös suht hyvin erossa kekseistä ja jätskeistä. Karkki on kuitenkin sellainen herkku, että siitä erossa oleminen pitää päättää. Kun päätän, pystyn. Ellen päätä, napostelen. En kykene syömään suklaalevystä palaa tai kahta. Tai siis kykenen. Samalla vain menee koko muukin levy. Meidän on parempi pysyä erossa toisistamme. Nähdään taas juhannuksena! Silloin on ehkä muutama uutuuskin maistettavana.

Nyt lenkille lomps! Hyvää alkavaa viikkoa. Ota haaste vastaan ja kävele töihin, jos työmatkasi ja työaikasi ovat sellaiset, että se on mahdollista.

21 | Joulusatuhetki

21

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. No eipä oikeastaan. Joulu alkaa olla aika hyvin pulkassa. Kuulin tänään kirkkoherran suusta viisauden, jota aion totella ja noudattaa ihan kirjaimellisesti, vaikken kovin uskonnollinen olekaan. Kun loppuu tarmo, alkaa armo. Sillä mennään.

Tämänpäiväisen työsähköpostin joulusuursiivouksen pysäytti hetkeksi ammatillinen blogi, joka ei tänään ollutkaan perinteisen ammatillinen. Bloggaaja tiesi, että moni muukin tuskailee työkoneellaan ja työpöytänsä ääressä yrittäen tehdä maailmaa hiukkasen valmiimmaksi lomien alta. Viisas mies. Hänen postauksensa oli runo. Jotenkin syksyisen synkkä, kalsea. Alkoi heti soida Juicen Syksyn Sävel päässä. Sieluni silmät katselivat tasaista harmaata lukiessani tuota runoa. Pysäyttävä, vähän kylmä, mutta silti täynnä lämpöä ja aurinkoa. Ajatukset jäivät tuohon runoon ja ajattelin, että se ansaitsee tulla jaetuksi.

Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.


Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi, käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä 
tai puhumalla muukalaisen kanssa.


Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun,
jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.


Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaihda elämänsä tyyliä,
kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran elämässään paeta viisaiden neuvoja.


Elä tänään,
riskeeraa tänään, tee tänään,
 älä anna itsesi kuolla hitaasti, älä unohda olla onnellinen.


– Pablo Neruda

Runoilija on Mr Googlen mukaan chileläinen herra, jota pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä runoilijoista. Aukko sivistyksessä tai ei, en ollut Pablo Nerudasta ennen kuullut. Ensikohtaamisemme oli kuitenkin vaikuttava.

Runot eivät kuulu jokapäiväisiin tai -viikkoisiin lukemisiini. Aina, kun niihin tartun, ne kuitenkin pysäyttävät ja vetävät sisäänsä. Suosittelen niitä itselleni – ja sinulle.

Joulu on ihan pian. Tottakai odotan joululta paljon iloa, yllätyksiä ja rentoilua. Muutamat hetket puskevat kuitenkin päällimmäisiksi ajatuksiksi. Se tunne, kun saamme huomenillalla lasten kanssa kodin puhtaaksi, sytytämme kynttilät ja laitamme joulumusiikin soimaan. Tuo hetki on koko äitiyden ajan ollut yksi vuoden parhaista hetkistä. Myös se tunne, kun saan avata palapelilaatikon ja etsiä ensimmäisen kulmapalan 2000 palan peliin tuntuu jo nyt hyvältä. Haaveilen myös keskellä päivää lukemisesta ja päiväunista. Kaikkiin noihin liittyy rauha. Taidan olla jo aika syvällä joulun sisimmässä.

16 | Joulusatuhetki

16

Minä olen huono seinäkalenteri-ihminen. Itse asiassa käytän nykyään pelkästään kännykän kalenterisovellusta eli en kanna mukanani mitään perinteistä almanakkaa. Ensi vuodeksi olen kuitenkin ostanut itselleni kalenterin keittiön seinälle. Aion ahmia sitä päivittäin.

Kyseessä on jo aiemmin ainakin Satuhetken Facebook-sivulla hehkuttamani Satokausikalenteri. Kalenterintekijöiden mukaan meidän suomalaisten syömistä kotimaisista vihanneksista yli 90% koostuu alle kymmenestä eri kasviksesta. Helppo uskoa, kun katsoo omaan kauppakärryynsä. Salaattia, kurkkua, tomaattia, sipulia, punasipulia, purjoa, porkkanaa, paprikaa, perunaa… Aina samaa. Ihan hyvää, mutta aina samaa.

kalenteri1
© Satokausikalenteri

Satokausikalenterin ideana on tarjota kuukausittain lista sesongin mukaisia kasviksia kauppalapun kirjoittajalle. Satokauden aikana hankitut kasvikset ovat maukkaimmillaan, edullisimmillaan ja ekologisimmillaan. Vuoden varrelle on tiputeltu yli 150 Suomessa tarjolla olevaa vihannesta, juuresta, marjaa, hedelmää, sientä tai palkokasvia. Osa kasviksista on tietysti itsekin kasvatettavissa tai jokamiehenoikeuksiin perustuen metsistämme poimittavissa. Tekijät kertovat omien kokemustensa mukaan, että sesonkiruokailu on mahdollista perustaa kotimaisille, hyvin varastointia kestäville kasviksille. Monipuolisuutta voi hakea tuontitavarasta, kuten sitruksista.

Kalenteriin on koottu myös kasvisten ravintoarvot. Veikkaan, että noilla sivuilla en itse tule paljoa aikaa viettämään. Siinä vaiheessa, kun alan tutkia kasvisten energiapitoisuuksia, pyydän ystäviäni puuttumaan tilanteeseen. Kuten jo syyskuussa kirjoitin, en usko maailmasta löytyvän kovinkaan montaa hedelmälihavaa. On omena- ja päärynävartaloita, muttei setää tai tätiä, joka on lihava vain siksi, että popsii vitamiinipitoisia hedelmiä tai vihanneksia. Myöskään vitamiinien osalta en usko jaksavani taulukoita tutkia. Metodini on se, että täytän lautasta eri väreillä mahdollisimman usein. Pidän raaoista kasviksista ja jäiset marjat  ovat karkkiani. Uskon tämän riittävän riittävään vitamiinien saantiin.

Se mikä minua kasvisten lisäksi kalenterissa kiinnostaa, on etyleeni. Etyleeni on kasvisten tuottama kaasu. Toiset kasvikset ovat sille erityisen herkkiä ja toiset tuottavat sitä enemmän. Tällaisia kasviksia ei kannata säilyttää keskenään tai voi huomata herkkiksen pilaantuneen tavallista nopeammin.

Jottei valinta menisi liian vaikeaksi, kalenteri suosittelee kuukausittain jokusta kasvista. Pelkästään niitä valitsemalla, tulen ensi vuonna popsimaan 59 erilaista HeVi-osaston tuotetta. Pyrin kuitenkin olemaan ahneempi.

Jos kiinnostuit kalenterista, kurkkaa satokausikalenteri.fi. Sivuilta löydät kalenterin lisäksi paljon muutakin. Kantsii myös poiketa kalenteriporukan Facebook-sivulla.

Kiitos tämän herkun tekijöille. #satokausi #sesonki

kalenteri2
© Satokausikalenteri

 

15 | Joulusatuhetki

15

Hyvä päivä selättää kipua selästä. Arjen luksuksena tänään hieronta-aika. 60 minuuttia rauhallisia, voimakkaita liikkeitä. Hieronta on yksi tapa, jota käytän säännöllisesti hyvinvoinnin lisääjänä.

Olisi varmasti aika hurjaa katsella itseään ja asentojaan työpäivän aikana valvontakamerasta. Saan itseni usein kiinni huonosta istumisesta. Selkä kumarassa, rintakehä supussa ja keuhkot pinteessä. Minulla on hyvä tilanne, sillä työpöytäni nousee ja laskee sähköllä. Sen ääressä voin istua tavallisessa toimistotuolissa tai satulatuolissa. Hyvää vaihtelua saa, kun seisoo välillä.

Yksi simppeleimpiä tapoja parantaa selän oloa on tehostettu hengittäminen. Henkitykseen keskittyminen yleensä korjaa asennon automaattisesti oikeaksi. Ryhti paranee ja rintakehä aukeaa.

Vaikka selkärankani on henkiseltä malliltaan ”marmeladi”, fyysisesti se on jäykkis. Rakenteeltaan ranka on tarkoitettu liikkumaan ja joustamaan. Jos selkäranka olisi tarkoitettu olemaan paikallaan, siihen tuskin olisi varustettu nikamin ja tuunattu S-mutkin. Selkärankamme elävät rankkoja aikoja: istumista, röhnöttämistä, löhöämistä, valumista… Ranka tykkää liikkeestä, taivutuksista kaikkiin suuntiin, kiertämisestä ja pyöristämisestä. Kurkota kohti taivasta, anna kylkien venyä ja pyöristä lattiaa kohti. Mitä isommat ja laajemmat liikkeet, sen parempi.

image
Joko sinulta löytyy putkirulla, joka tytön ja pojan kotikidutusväline? Ihanan kamala kapistus, jolla tehdään ihmeitä. Rullan päällä pyöriskely ja kieriskely helpottaa lihaskireyttä. Lihakset saavat paremmin happea ja veri kiertää. Kropan liikkuvuus paranee. Jos rullan päällä liikkuminen tuntuu aluksi liian rankalta, pelkkä makoilu ja rullan synnyttämä paine tuntuu hyvältä. Samalla, kun rintaranka ja ehkä nikamalukotkin aukeavat, yläselkä rentoutuu. Jos uskot viime hetken Joulupukkiin, lisää putkirulla toivelistallesi.

Toki kipeää selkää voi hieroa muutenkin. Makaile muovisten piikkipallojen tai tennispallojen päällä. Käytä kipukoukkua – tai pyydä kipupisteiden painelua omalta kullaltasi. Kun olin lapsi, isäni pyysi minua ja sisartani kävelemään selkänsä päällä. Emme tainneet ymmärtää, että iskä nautti ilmaisesta hieronnasta samalla, kun meillä tytöillä oli ihan älyttömän hauskaa. Win-win-situation!

Onko sinulla kotonasi tankoa, siis sellaista leuanvetomallia? Tanko ja siinä roikkuminen ovat yksinkertaisia ja tehokkaita aseita selkäkipua vastaan. Pidä jalat maassa, notkista polvista, roiku molemmilla käsillä tangosta ja hengittele syvään.

Ihanaa apua selkävaivoihin saa myös ammattilaisten pöydiltä. Toki he keskittyvät pääosin oireiden helpottamiseen. Kipujen syiden poistamiseen oma apu on paras apu. Liike on lääke, olen kuullut sanottavan. Siihen on helppo uskoa.

Minä suoristan nyt ryhtini, suon ajatuksia tukirakenteilleni ja venyttelen vähän.

14 | Joulusatuhetki

image

Viikonloppu vierähti luukuttamatta, mutta nyt ollaan taas jännän äärellä. Ihan sananmukaisesti.

Lueskelin juuri Kauneus & Terveys -lehteä, jossa 35-vuotias nainen kyseli, josko hän vielä harjoittelemalla kykenisi venymään spagaattiin. Vastauksen antanut personal trainer väitti, että kukaan ei ole liian vanha taipuakseen tuohon asentoon. Lonkankoukistajat ja takareidet nousivat vastauksessa oleellisimmiksi asioiksi. Ne ovat ihmiskehon osat, jotka meillä useimmilla työkseen istuvilla ovat jumissa. Eli vaikkei tavoitteena olisikaan tyttömäinen spagaattiasento, venyttelyä etenkin noilla leveysasteilla kannattaa harjoittaa. Mutta mikä hieno ja rohkea tavoite 35-vuotiaalta! Melkein innostuin itsekin haastamaan itseni. Innostutko sinäkin? Venytelläänkö kumpainenkin ja yllätetään ympäristö heittäytymällä keväällä spagaattiin ihan muina naisina?

Kolme tuttua naista muodostivat viime keväänä laulutrion nimeltään Almost Singers. Naisille oli muistettu kouluaikana kertoa, etteivät he osaa laulaa ja he olivat vuosikausia uskoneet väitteeseen. No, aikuisilla naisilla onneksi tulee kaikenlaista hullua mieleen. Niin näilläkin leideillä. Se löivät hynttyyt yhteen, innostivat itselleen laulunopettajan ja ennen kaikkea rohkaisijan. Alkoi enemmän ja vähemmän aktiivinen treeni ja kas – tänään oli ensimmäisen yhteisesiintymisen aika. Paikallisen hoivakodin asukkaat pääsivät Rekiretkelle ja muihin jouluisiin tunnelmiin näiden ”melkein laulutaitoisten” voittaessa pelkojaan ja lauleskellessa. Ei muuta kuin kohti uusia lauluja ja estradeja Tuula, Marja-Liisa ja Laura!

Oletko sinä uskaltanut tavoitella jotakin, mikä tuntuu olevan liian kaukana? Ahdistutko jo ajatuksesta vai innostaako se sinua? Häpeä estää ainakin itseäni joskus tekemästä sitä mitä haluan ja sehän rajoittaa elämää jonkin verran. Mikä olisi pahin skenaario, mikä olisi edessä, jos uskaltaisin, enkä pelkäisi mokaamista? Olisiko kauhukuvan todennäköisyys suuri? Entä ellen uskalla, mitä saatan menettää? Mitä upeaa voi jäädä kokematta?

Karaokea en ole vieläkään yksin laulanut, mutta tämän blogin aloitin. Loikkasin pois mukavuusalueeltani ja annoin näppiksen laulaa ajatuksiani julki. Palaute on ollut positiivista. Hyvä mua!

Mikä on rohkein asia, minkä uskallat lausua ääneen haluavasi? Kerro se itsellesi tai muillekin ja uskalla! Pauli Hanhiniemen Muutkin mokaa -biisissä on rivi, joka sopii uskaltajan huoneentauluksi. ”Kärsinyt on kantapää, mut se kantaa hedelmää.”. Uskalletaan ja opitaan, vaikka sitten kantapään kautta.

11 | Joulusatuhetki

image

Kalenterimerkintä-ähkyisen viikon vihdoinkin-perjantai. Arjen palauttavana harjoitteena sohvaa, Siskonpetiä, SuomiLOVEE ja kanatortillaa. Ei tässä kuitenkaan laiskotella, vaan ajatellaan hyvin aktiivisesti. Herra Google löysi 20 ohjetta kultaiseen, simppeliin elämään. Saa kokeilla kotonakin. Sopii koko perheelle.

1 | Jos avaat sen, sulje se.
2 | Jos käynnistät sen, sammuta se.
3 | Jos avaat lukon, lukitse se.
4 | Jos rikot sen, myönnä se.
5 | Jos et osaa korjata sitä, kutsu joku, joka osaa.
6 | Jos lainaat sitä, palauta se.
7 | Jos arvostat sitä, pidä siitä hyvää huolta.
8 | Jos sotket, siivoa.
9 | Jos liikutat sitä, pistä se takaisin.
10 | Jos se kuuluu toiselle, pyydä lupa.
11 | Ellet osaa käyttää sitä, jätä se rauhaan.
12 | Ellei se koske sinua, älä kysy mitään.
13 | Kun kaipaat jotakuta. Soita.
14 | Kun haluat tavata jonkun, Kutsu.
15 | Kun haluat tulla ymmärretyksi. Selitä.
16 | Kun sinulla on kysymyksiä. Kysy.
17 | Kun et pidä jostakin. Sano se nätisti.
18 | Kun pidät jostakin. Kerro se.
19 | Kun haluat jotakin. Pyydä.
20 | Kun rakastat jotakuta. Sano se.

Toimii pihassa ja puutarhassa. Auttaa joulurumbassa ja rakkaudessa. Joulun jälkeen – ja juhannuksenakin.