Karkiton tammi-toukokuu

Ensimmäinen kunnon työviikko takana vuodenvaihteen pätkäviikkojen jälkeen. Niin kivaa kuin lomailu onkin, nautin siitä, että arki rullaa taas rutiineilla. Kun päivä on jämpti, tuntuu, että terveellisemmistä elämäntavoistakin on helpompi pitää kiinni. Lomalla parasta oli valvominen. Se on mukavaa, kun tietää, ettei tarvi aamulla herätä kellonsoittoon. Sai innostua iltaisinkin milloin mistäkin ja touhuta yön pimeinä tunteina. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua luvattoman vähän, vaikka aikaa olisi ollut.

Teitkö sinä uudenvuodenlupauksia? Minä en. Lupaukset on tehty rikottavaksi, päätökset pidettäviksi. Päätin kuitenkin, että kävelen edestakaiset työmatkani aina, kun se on mahdollista. Valitettavasti tarvitsen välillä päivän aikana autoa. Aika kovia pakkasia on vuoden alkuun mahtunut, mutta silloinkin ulkoilu on ollut pukeutumiskysymys. Työmatkakävelyn haasteena on se, että aamuisin ei saisi kovasti hikoilla. Töissä ei ole enää aikaa käydä suihkussa. Kotiinpäin saakin sitten tulla rivakammin. On tuntunut hyvältä, kun iltapäivällä kotiovella tietää hyötyliikkuneensa pelkästään työmatkoilla lähes 4,5 kilometriä. Siitä kertyy työviikon aikana mukava määrä kilometrejä ja raitista ilmaa. Kalenteriin merkitsin vuoden alussa noin tunnin mittaiset Satuhetket tiistai- ja sunnuntai-illoille. Pyhäillan reippailut hoituvat tyttären tanssitunnin aikana. Tässä vaiheessa vuotta kävelen Satuhetket, mutta kevään tullen olisi taas tarkoitus ottaa juoksuaskeliakin. Juhannuksen alla olisi hienoa juosta 10 kilometrin lenkki. Onnistunkohan? Hyvää oloa tavoittelen myös maanantai-iltaisin kuntosalilla (10 viikon ohjattu jakso hyvässä seurassa) ja torstai-iltaisin HOT-syvävenyttelyssä. Kerran kuussa pääsen hierojan pöydälle. Näillä liikuntamäärillä ei vielä ihmeitä tehdä, mutta ne mahtuvat nyt arkeeni ja tiedän, että niillä on suopeita terveysvaikutuksia. Määrä on myös sopiva siihen, että into ja tekemisen meininki pysyvät päällä, eikä kyllästyminen uhkaa, kun aikaa jää muullekin.

image

Minkä jouluna taakseen jätti,
sen juhannuksena edestään löytää

Elämääni kuuluu karkittomuus joulun ja juhannuksen sekä juhannuksen ja joulun välisinä aikoina. Herkuttelen siis joululoman ja ”lakkoilen” sitten taas kevään. Keskikesän juhlaan varaan taas karkkia ja suljen pussit juhannuksen mentyä. Olen viettänyt monia vuosia – jouluja ja juhannuksiakin – ilman makeisia, enkä siksi juuri tuota karkkilakko-sanaa enää käytäkään. Enemmänkin noudatan karkitonta elämäntapaa ja karkittelen aina puolivuosittain.

Joulusuklaita myönnän odottaneeni. Ja salmiakkeja! Varasin ensimmäisiksi nameiksi pienen pussillisen irtokarkkeja (vain parhaista parhaimpia). Voi kuinka hyvältä ne ensimmäiset maistuivatkaan. Ja voi, kuinka pahan olon sainkaan heti itselleni. Joululomalla söin

  • suklaata
  • salmiakkia
  • hedelmänameja
  • ilokarkkia
  • surukarkkia
  • tylsyyskarkkia
  • matkakarkkia
  • lehdenlukukarkkia
  • kirjanlukukarkkia
  • leffakarkkia
  • napostelukarkkia
  • seurustelukarkkia
  • kahvikarkkia
  • aamukarkkia
  • päiväkarkkia
  • iltakarkkia
  • yökarkkia
  • kyläkarkkia
  • tapakarkkia
  • task unpohjakarkkia
  • kippo tyhjäksi -karkkia
  • rasia pois kaapista -karkkia
  • jopa niitä pussin pohjalle jätettyjä ”pahoja” karkkeja

Muutama noista edellä mainituista maistuivat IHAN OIKEASTI hyvältä. Monen monet muut olisin yhtä hyvin voinut jättää syömättä menettämättä mitään. Tässäkin lajissa odottaminen ja aikominen on ihaninta. Mielikuvat siitä hetkestä, kun saa avata Fazerin Punaisen suklaalevyn tai laittaa suuhunsa kirpeän salmiakkikarkin, ovat herkullisia. Todellisuus sitten aika paljon muuta.

En ole kummoinen pullahiiri. Pysyn myös suht hyvin erossa kekseistä ja jätskeistä. Karkki on kuitenkin sellainen herkku, että siitä erossa oleminen pitää päättää. Kun päätän, pystyn. Ellen päätä, napostelen. En kykene syömään suklaalevystä palaa tai kahta. Tai siis kykenen. Samalla vain menee koko muukin levy. Meidän on parempi pysyä erossa toisistamme. Nähdään taas juhannuksena! Silloin on ehkä muutama uutuuskin maistettavana.

Nyt lenkille lomps! Hyvää alkavaa viikkoa. Ota haaste vastaan ja kävele töihin, jos työmatkasi ja työaikasi ovat sellaiset, että se on mahdollista.

Mainokset

Opettelen kävelemään

Kesärenkaat
Kesärenkaat alle ja menoksi.

Kotoani löytyy jumppapallo, -matto, -keppi ja -kuminauha. Myös vatsalihasrulla, hyppynaru, voimavanne, terapia- ja pilatespallo, kävelysauvat sekä piikkimatto. Ja vielä kahvakuula, käsi- ja nilkkapainot sekä hierontarulla. Lähes käyttämättöminä.

Avainnipussani on roikkunut jo kaksi vuotta huippukuntosalin ladattava avain. Toisen vuoden sain kuntosaliyrittäjiltä kaupan päälle – säälistä. Olin kuluttanut heidän laitteitaan naurettavan vähän ensimmäisen vuoden aikana. Kuulemma saman verran koko vuoden aikana kuin peruskäyttäjä yhden kuukauden aikana. Lähes käyttämätön avainkin siis.

En selvästikään ole välineurheilija. Harmi.

Lehtileikenipustani löytyy ohjeita liikkumiseen, syömiseen ja muihin hyvään elämän aiheisiin. Kirjojakin on.  iPhoneni on täynnä kannustavia sporttiappeja. Laatikot ja puhelimen muisti ovat tehokkaassa käytössä.

Minulla on kiinnostusta ja tietoa liikkumisesta. Omaan myös voimakkaan tahdon ja sitkeyden tehdä asioita, joihin koen intohimoa.

Vasemmassa ranteessani killuu upouusi, mustaherukan violetti Polar Loop -aktiivisuusranneke. Sen sielunmaailmaan olen yrittänyt päästä muutaman päivän ajan. Jatkan harjoituksia.

Kaiken edellä mainitun lisäksi minulla on marmeladiselkäranka. Padam! Onko sinullakin?

Pieni askel ihmiskunnalle, iso askel itselleni

Elämänmuutokseni – Satuhetken – tavoitteena ei ole saada vain tiukkaa takamusta ja makkaratonta masua. Sitä mukaa, kun kropan tulee tiivistyä ja pienentyä, on henkisen puolen tarkoitus kasvaa. Minulle tehdyn Success Hunt Methodin™ tulosten mukaan kehityskohteitani ovat erityisesti näkökentän kaventaminen, pienempiin kokonaisuuksiin ja yksityiskohtiin keskittyminen sekä päännollaus. Satuhetkiini tulee sisältymään hien ja hengästymisen lisäksi pysähtymistä ja ajatustyötä itseni hyväksi.

Huomenna opettelen kävelemään. Jatkan sitä koko viikon: seitsemän päivää ja seitsemän 60 minuutin tehokasta kävelylenkkiä yksikseni. Kävelyä viikonpäivästä tai vireystasostani riippumatta. Vältän ottamasta ainoatakaan juoksuaskelta. En seuraa sykettäni. Kuuntelen vain kehoni tuntemuksiani. En laita kuulokkeita korviini kuunnellakseni musiikkia. Keskityn tuulen huminaan, luonnon hiljaisuuteen ja omaan hengitykseeni. Puhelimen Sports Tracker saa mitata kulkemani matkan ja Polar Loop askelmääräni. Lenkin ajan puhelin on äänetön: en ole käytettävissä.

Ensi sunnuntaina kävelylenkiltä tullessani voin olla tyytyväinen: seitsemän tuntia liikuntaa viikon aikana. Samalla olen saanut nauttia seitsemän tuntia kesäisestä säästä, joka kuulemma vihdoin saapuu iloksemme.

Saattaa olla, että kesäloman loppumisen myötä myös ateriarytmi järkevöityy ja puhdistavaa vettäkin tulee lipitettyä enemmän. Jos näin käy jo tulevalla viikolla, hyvä. Ellei niin käy, ei haittaa. Rutiinit syntyvät pikkuhiljaa. Paljon hitaammin kuin minun hätäinen luonteeni tahtoisi. Koska olen oppinut huonot tapanikin hitaasti ja toistamalla niitä, uskon, että voin oppia hyvätkin tavat samalla tavalla. Kiduttavan hitaasti, mutta jokaisesta askeleesta nauttien.

By the way, jos kiinnostuit Success Hunt Methodista™, pyydä lisäinfoa klikkaamalla Success Hunt Method™