Monenko monta tekosyytä sitä onkaan tullut aikuiselämän aikana keksittyä sille miksei ole hyvä aika, paikka tai ajatus lähteä liikkumaan? Tiedät tunteen. Kun ei huvita ja sisäinen vakuuttava ääni vakuuttaa niin vakuuttavasti, että uskot itsekin, että olisi suorastaan hullua lähteä liikkeelle. Eipä siinä yleensä paljon vakuuttelujakaan vaadita. Sohva on äärettömän helppo ottaa selkään.
Olen päättänyt lyödä sisäisille äänilleni luun kurkkuun. Täsmäaseeksi tähän taistoon valjastin kalenterin. Sen puhelimestani löytyvän ruudukon, jonka merkinnät usein saavat minut paniikin partaalle. Tuntuu, että aikaa on liian vähän ja merkintöjä ihan liikaa. Laiskuuden lyömäaseeksi ladattu kalenteri muistuttaa minua kainosti vienosti Satuhetkistä. Maanantaina kuntosali, tiistaina kävelylenkki, torstaina venyttely, sunnuntaina kävelylenkki. Tiistai on aina paha! Kotiudunpa sitten töistä kävellen tai autolla, iltalenkille lähtö on haaste.
Tänään päätin nurinkurinhuijata itseäni. Liitin kotimatkakävelyyn ”mutkan” SmartPost-boxille. Tuo ylimääräinen kurvaus teki reilun 2 km kävelystä lähes 7 km lenkin. Aamulta oli jo plakkarissa 2 km. Kotiovella hymyilytti. Olin huijannut itselleni vapaan illan; lenkki oli tehty ja hyvä olo yhdessä aktiivisuusrannekkeen kanssa tekivät aaltoja. Itsensä huijaaminen on ihanaa. Kävelin siksi, että kalenteri kertoi tänään olevan Satuhetki-päivä. Se on siitä kiva lyömäase, että se kyllä palkitsee hyvällä fiiliksellä, kun vain muistan totella sitä.
Lenkillähän oli ihan mahtavaa! Spotify paukutti korvanappeihin Top Gun Soundtrckia (hitto, kuinka hyvä se on!), aurinko laski oranssin ja vaaleanpunan sävyissä lumisten puiden taakse ja sininen hetki häivähti. Tom Cruise nappasi minut motskarinsa tarakalle. Saattoi se olla hävittäjälentsikkakin. Raitis ilma tuntui hyvältä. Ripset ja hiuslatvat huurtuivat. Palelivatkohan Tompan sormet?
Voi sitä ajatusten ja ideoiden määrää, jonka tassuttelun lomassa tuulettuvat aivot tuottavat! Mielikuvituksen maailmanmestaruusskaboissa pokkaisin varmasti pokaalit ja kuohujuomat kaikilla kolmella palkintopallilla. Se kohta lenkistä on aina vaikein, kun kuulokkeista pamahtaa joku rytmikäs latinoviisu ja tekisi mieli tanssahdella eteenpäin lanteet lentäen. Mikäs minua estää? Ehkä ensi kerralla otan pari askelta salaa. Jos joku sattuu näkemään, olen etsivinäni maahan tipahtanutta tympeyttäni. Eihän sitä kukaan tiedä, että siinä kohtaa lenkkiä tympeys on jo kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Niin muuten… autolla ei tarvitse aina mennä joka paikkaan, vaikka sellaisen omistaakin. Kun jättää kaaran kotiin, voi törmätä Cruiseen. Kannattaa ottaa riski.
Satuhetki 