Viikko alkoi täydellisesti pimentyvällä superkuulla. Verikuu jäi kurkkimaan ujosti pilviverhon takaa, mutta vei mukanaan mukavaan ajatusleikkiin: edellisen kerran vastaava täydellinen kuunpimennys tapahtui ollessani 10-vuotias ja seuraava kerta tulee sitten, kun olen 61-vuotias. 1980-luvun kuuta en muista, mutta oletettavasti sitä tuijottelin omien vanhempieni kanssa ja viime maanantaina oman 12-vuotiaan poikani kanssa. Jos elämä suo, ehkä sitten vuonna 2033 lastenlasten kanssa.

Oliko sitten kuun asento vai mikä, mutta kulunut viikko tuntui tahmealta. Naisellisella kirjainkolmikolla  – PMS – oli myös osuutta vetämättömyyteen, päänsärkyyn ja matalaan motivaatioon. Niinpä vähensin heti maanantaina viikon Satuhetket normaalista neljästä-viidestä kerrasta kolmeen. Alkuviikon illat kotoilin olemalla mahdollisimman tehoton. Ei tuntunut hyvältä, muttei pahaltakaan. Päiviä, jolloin ei jaksa panostaa, muttei tuntea huonoa omaatuntoa siitä. Keskiviikon upea auringonpaiste sai jo sitomaan lenkkarit jalkaan ja ahnehtimaan hirmuisen määrän positiivista aurinkoenergiaa lempeän kävelylenkin muodossa. Loput liikuttavat Satuhetket sijoitin viikonlopulle.

Vaikka Satuhetki on tavoitteellista ja jämptiä, jopa aikataulutettua tekemistä kohti parempaa kuntoa ja kevyempää hyvää oloa, se on myös lempeyttä. Siitä, että piiskaan itseäni pakkosuoritukseen päivänä, jolloin mikään ei huvita ja kroppa voi huonosti, ei toimi minulla. Tiedän kyllä, että liikunnan tuottamat endorfiinit tuovat hyvää oloa, mutta tiedän myös, että itseään ja fiiliksiään kannattaa kuunnella. Uudessa elämäntavassani voin antaa itselleni luvan olla hetken laiska pitämättä kroppani ja mieleni viestejä tekosyinä. Tiedän, että päivän parin toimettomuus ei vie minua takaisin entiseen, vaan antaa vain lisävirtaa uuteen tekemiseen. Keskiviikon aurinkolenkillä tiesin tehneeni täysin oikein löhöillessäni alkuviikon ankeat päivät.

Mielen laiskuuttamiseen on hyvä pyrkiä

Minulla on vielä pitkä ja kivinen tie siihen, että osaisin elää täysin hetkessä. Tokkopa sitä ikinä täysin opinkaan. Taidan olla aina vähän levoton ja havaita ympärilläni liikaa asioita, joihin haluan keskittyä. Olen kuitenkin oppinut keskittymään elämän isoihinpieniin asioihin aiempaa paremmin. Vastaleikatun ruohon tuoksu rauhoittaa minut nuuhkimaan syvään ja syksyn värittämä koristekasvi naapuritalon ovenpielessä pysäyttää ihastelemaan kauneuttaan. Pilvet ja kivet ovat luonnon omia monalisoja, joita katselemalla suupielet kääntyvät väkisinkin ylöspäin ja pää täyttyy hyvistä ajatuksista.

Inhoan turhaa meteliä. Televisio taustametelinä ahdistaa. Olen meidän perheessä se, joka käyttää eniten kaukosäätimen off-nappulaa. Myös turhanpäiväinen vänkääminen ja negatiivinen jupina voivat invalidisoida. Se, että kuulen ihmisen muistuttavan itseään säännöllisesti ääneen elämänsä ankeudesta, tekee surulliseksi ja kiukkuiseksikin. Itsensä ankeuttaminen tekee oman elämän matkasta vaikean. Aina löytyy ihminen, jonka elämä on helpompaa kuin omamme. Aina löytyy myös ihminen, jonka elämä on vaikeampaa kuin omamme. Kummankaan kohtalon miettiminen ei vie meitä oman elämämme kanssa eteenpäin, kuten ei myöskään omassa ankeudessa kieriminen.

 

Aktiiviseen hiljaisuuteen kannattaa pyrkiä. Siihen, että oikeasti keskittyy kuuntelemaan ei-mitään. Siihen, että keskittyy tyhjentämään ajatuksensa tai vähintäänkin keskittymään mukaviin ajatuksiin. Hiljaisuudessa voi joutua tutkimaan omia asenteitaan ja ajatustensa mutkia. Se on hyvä juttu. Peukutan ja suosittelen!

Tyhjä aika on täyttä elämää

Olen täyttänyt omaa elämääni liioilla asioilla ja kalenteriani haalimalla sinne liikaa sovittuja menoja. Nyt olen tietoisesti opetellut, että myös tyhjä aika on arvokasta aikaa. Moneen suuntaan asioita suorittaneena ihmisenä ei ole helppoa istua päiväkahville ja pysähtyä ihastelemaan pihapuussa pomppivan talitintin touhuja tai eteisen matolla nukkuvaa koiraa. Jos harjoittelun aloittaa, voi kehittyä mestariksi. Ellei aloita, voi olla 100% varma, ettei kehity.

Jokainen ruuhkavuosia elävä ja oravanpyöräänsä pyörittävä ihminen tietää, kuinka vaikeata juoksupyörässä kiiruhtaminen on. Väitän, että vieläkin vaikeampi haaste on pysäyttää tuo pyörä. On jotenkin sallitumpaa olla jatkuvasti kiireinen kuin avoimesti nautiskella elämän ”joutavista” asioista. Kuinka moni juoksisi juoksupyörässä, ellei olisi pakko? Ellei ruoka, energia, vesi ja eläminen olisi niin kallista. Ellei pankki haluaisi asuntolainanlyhennyksiä tai vuokranantaja vuokraa. Itse en ole vielä kyennyt kokonaan ratkaisemaan elämäni ”isoa kuvaa” rennompaan suuntaan, eikä palkkatuloni hilloudu pankkitilille vaan kuluu normaaliin elämiseen. Satuhetkiä elävänä yritän keskittyä pieniin asioihin ja pienempiin kokonaisuuksiin. Syyskeltaisen lehdistön tuijottelu tuulessa maistuu muhevasti elämältä, kun sen itselleen sallii. Punainen paprikasuikale näyttää tavallistakin punaisemmalta, kun sen asettelee hempeästi vihertävän avokadosiivun kainoloon lounaslautaselle. Parasta elämää ovat muka-pienet asiat ja pysähtyneet hetket. Itse muistutan itseäni säännöllisesti asioista, joista olen kiitollinen. Niitä on paljon. Sinullakin.

Hottis rakastaa villasukkia

Torstaina alkoi syys-talvikauden harrastukseni, HOT-syvävenyttely. Hotti on tunti fysioterapeutin ohjaamia, useamman minuutin kestäviä syvävenytyksiä. Venytystä tehostetaan lämmitetyllä savityynyllä, joka asetetaan venytettävän lihaksen päälle. Myös liikuntatila on lämmitetty tavallista lämpimämmäksi. Lämpö lisää kudosten joustavuutta ja mahdollistaa syvemmän, pidemmän ja kivuttomamman venytyksen. Iltatunnin jälkeen olo on uskomaton. Se, että päänsärky voi lähteä takareisiä venyttämällä, osoittaa minulle konkreettisesti sen, että olen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Leikkisä minä nauttii tietysti siitäkin, että on harrastuksensa perusteella hottis =)

Syksy on satumainen vuodenaika. Kynttilän ja villasukan keksijä olisi Nobelinsa ansainnut! Päätän ihanan laiskan viikkoraporttini siihen, etten julkaise viikon liikutuksia lainkaan. Tätä kirjoittaessa on vielä edessä viikon ainoa juoksulenkki. Paljastukoon tämänhetkinen juoksukuntoni sitten ensi viikon päivityksessä.