Kaksi Satuhetkiä pystyssä pitävää tukipilaria petti lokakuun alkupuolella: vasen nilkka ja oikea liikunta. Nilkka tulehtui. Ei se vieläkään täysin kivuton ole, mutta astuminen koko jalalle jo onnistuu. Kuukausi tässä on linkutettu milloin mitenkin päin. Kun askel on vino, se tuntuu ennen pitkää koko kropassa.Ja kun kroppa kipeytyy, korvien välikin voi huonosti. Satuhetket tarvitsevat nilkkaa ja liikuntaa.
Hoikistumisen ammattilaiset sanovat, että ravinnolla on suurin merkitys painonhallinnassa.Niin sillä onkin. Liikuntaa pitää harrastaa paljon, jotta saada aikaan sellaista energiankulutusta, joka johtaa painonlaskuun. On paljon helpompaa säädellä energiansaantia täyttämällä lautastaan maltilla ja maalaisjärjellä. Ulkoliikunta on kuitenkin raikkain tapa tuulettaa päätään, pitää motivaatiota korkealla ja edesauttaa järkevien ateriavalintojen tekemistä.Laiskimmastakin liikunnanvälttelijästä voi tulla parissa kuukaudessa urheiluhullu, jota ärsyttää suunnattomasti, kun kroppa ei kestä liikettä. Sen huomasin lokakuun aikana. Kokonaan en lekkeriksi leikkiä lyönyt, mutta kyllä viikkoihin mahtui päiviä, jolloin tuli tympäännyksissään tehtyä myös huonoja ruokavalintoja. Se ei ollut satuhetkimäistä rentoutta ja sallimusta, vaan ”vanhan elämän” tyhmyyttä.Ikäänkuin huono olo paranisi huonoilla valinnoilla. Kun arki pännii, eikä ärtymystä saa vietyä lenkkipolun varteen, on huvittavaa ajatella, että parempi fiilis löytyy pullapussista.
Vaikka lokakuu menikin liikaa liikuntaa vältellen, eivät upeat aurinkoiset syyskelit jääneet kokonaan kokematta. Kulunut vuosi sai anteeksi surkean alkukesän antamalla näin huikeita syyspäiviä.
Tiedostamisen boot camp
Ei kuluneet viikot ole hukkaan menneet. Satuhetki on kokonaisvaltainen matka hyvinvointiin. Lokakuun aikana olen tehnyt maistuvaa, monipuolista ruokaa. Olen opetellut Alexander-tekniikkaa ja oppinut, että poisoppiminen huonoista tavoista kantaa kroppaansa on vaikeata, mutta palkitsevaa. Olen myös syvävenytellyt ja rentoutunut äänitteiden avulla sekä sukeltanutkauden trendivillitykseen, tarttunut aikuisten värityskirjoihin. Uni on ollut suht hyvää ja se on ilahduttanut huonoa nukkujaa. Olen saanut pintaraapaisun FODMAP-kirjainkuusikosta. Olen yrittänyt kasvaa ihmisenä ja kasvattajana. Kiitollisuutta olen tuntenut pyyteettömästä rakkaudesta, hyvästä seksistä ja ammattiosaamiseen liittyvistä onnistumisen hetkistä.Tiedän, etteivät ne ole pieniä tai itsestäänselviä asioita. Voisiko tuota liikuntalaiskaa lokakuuta kutsua henkisen hyvinvoinnin ja tiedostamisen boot campiksi?
Treeniä tämäkin. Kohti hyvää oloa pääsee hiljentymällä itselleen tärkeiden asioiden pariin.
Marraskuulle olen varannut paikkani mielenjumppaan ja mindfulness-kurssille.Jotenkin tämä syksy ja valon väheneminen työntävät hiljentymään ja miettimään syvällisempiä asioita. Musiikki vaihtuu luontevasti hitaammalle tempolle ja samettisempiin säveliin. Sellaisiksi, joiden tahdissa kynttilänliekin on helppo lepattaa. Tämä pyhäinpäivän viikonloppukin on mennyt lempeän laiskottelun parissa. Nyt on aika laittaa tossut jalkaan, Ovelia-heijastinolkavyö paikalleen, tytär tanssitunnille ja kultsin kanssa lenkkipolulle happea haukkaamaan. Vielä ei juosta, mutta näytetään kuitenkin nilkalle, että laiskottelut on laiskoteltu ja taas mennään.
Rouskis. Syksyn aamiaisiin, salaatteihin ja välipaloihin olen saanut ihanaa rouheutta siemenpurkista. Nämä auringon- ja kurpitsansiemenet hankkivat kevyesti päivettyneen sävynsä ja paahtuneen makunsa pikaisesta uunikäynnistä. Turkkilainen jogurtti -aamiaiseni kotimaisine marjoineen saa supervoimia myös chia-siemenistä.
Ovelia-heijastinolkavyö sponsoroi Satuhetkien turvallisuutta ihanalla pinkillä Ovelialla. Kiitos siitä. Tätä tuotetta voin todella suositella lenkkikaveriksi. Ovelia on käytännöllinen ja kaunis henkivakuutus. Kurkkaa lisää http://www.ovelia.fi. Ovelia loistaa myös Facebookissa.
Viikko alkoi täydellisesti pimentyvällä superkuulla. Verikuu jäi kurkkimaan ujosti pilviverhon takaa, mutta vei mukanaan mukavaan ajatusleikkiin: edellisen kerran vastaava täydellinen kuunpimennys tapahtui ollessani 10-vuotias ja seuraava kerta tulee sitten, kun olen 61-vuotias. 1980-luvun kuuta en muista, mutta oletettavasti sitä tuijottelin omien vanhempieni kanssa ja viime maanantaina oman 12-vuotiaan poikani kanssa. Jos elämä suo, ehkä sitten vuonna 2033 lastenlasten kanssa.
Oliko sitten kuun asento vai mikä, mutta kulunut viikko tuntui tahmealta. Naisellisella kirjainkolmikolla – PMS – oli myös osuutta vetämättömyyteen, päänsärkyyn ja matalaan motivaatioon.Niinpä vähensin heti maanantaina viikon Satuhetket normaalista neljästä-viidestä kerrasta kolmeen. Alkuviikon illat kotoilin olemalla mahdollisimman tehoton. Ei tuntunut hyvältä, muttei pahaltakaan. Päiviä, jolloin ei jaksa panostaa, muttei tuntea huonoa omaatuntoa siitä. Keskiviikon upea auringonpaiste sai jo sitomaan lenkkarit jalkaan ja ahnehtimaan hirmuisen määrän positiivista aurinkoenergiaa lempeän kävelylenkin muodossa. Loput liikuttavat Satuhetket sijoitin viikonlopulle.
Keskiviikon lenkki kulki aurinkoenergialla. Kaikki lenkkipolun varrella näytti tavallistakin upeammalta, kun oli antanut itsensä laiskotella pari päivää.
Vaikka Satuhetki on tavoitteellista ja jämptiä, jopa aikataulutettua tekemistä kohti parempaa kuntoa ja kevyempää hyvää oloa,se on myös lempeyttä. Siitä, että piiskaan itseäni pakkosuoritukseen päivänä, jolloin mikään ei huvita ja kroppa voi huonosti, ei toimi minulla. Tiedän kyllä, että liikunnan tuottamat endorfiinit tuovat hyvää oloa, mutta tiedän myös, että itseään ja fiiliksiään kannattaa kuunnella. Uudessa elämäntavassani voin antaa itselleni luvan olla hetken laiska pitämättä kroppani ja mieleni viestejä tekosyinä.Tiedän, että päivän parin toimettomuus ei vie minua takaisin entiseen, vaan antaa vain lisävirtaa uuteen tekemiseen. Keskiviikon aurinkolenkillä tiesin tehneeni täysin oikein löhöillessäni alkuviikon ankeat päivät.
Työpäivän välipalalla vihersi: päärynää, kiiviä ja avokadoa raejuuston kaverina.
Mielen laiskuuttamiseen on hyvä pyrkiä
Minulla on vielä pitkä ja kivinen tie siihen, että osaisin elää täysin hetkessä. Tokkopa sitä ikinä täysin opinkaan. Taidan olla aina vähän levoton ja havaita ympärilläni liikaa asioita, joihin haluan keskittyä. Olen kuitenkin oppinut keskittymään elämän isoihinpieniin asioihin aiempaa paremmin. Vastaleikatun ruohon tuoksu rauhoittaa minut nuuhkimaan syvään ja syksyn värittämä koristekasvi naapuritalon ovenpielessä pysäyttää ihastelemaan kauneuttaan. Pilvet ja kivet ovat luonnon omia monalisoja, joita katselemalla suupielet kääntyvät väkisinkin ylöspäin ja pää täyttyy hyvistä ajatuksista.
Inhoan turhaa meteliä. Televisio taustametelinä ahdistaa. Olen meidän perheessä se, joka käyttää eniten kaukosäätimen off-nappulaa. Myös turhanpäiväinen vänkääminen ja negatiivinen jupinavoivat invalidisoida. Se, että kuulen ihmisen muistuttavan itseään säännöllisesti ääneen elämänsä ankeudesta, tekee surulliseksi ja kiukkuiseksikin. Itsensä ankeuttaminen tekee oman elämän matkasta vaikean. Aina löytyy ihminen, jonka elämä on helpompaa kuin omamme. Aina löytyy myös ihminen, jonka elämä on vaikeampaa kuin omamme. Kummankaan kohtalon miettiminen ei vie meitä oman elämämme kanssa eteenpäin, kuten ei myöskään omassa ankeudessa kieriminen.
Netissä toimiva painonhallintapalvelu Kiloklubi julkaisi viikolla Instagramissa kuvan, josta on helppo tykätä. Asia on juuri näin.
Aktiiviseen hiljaisuuteen kannattaa pyrkiä. Siihen, että oikeasti keskittyy kuuntelemaan ei-mitään. Siihen, että keskittyy tyhjentämään ajatuksensa tai vähintäänkin keskittymään mukaviin ajatuksiin. Hiljaisuudessa voi joutua tutkimaan omia asenteitaan ja ajatustensa mutkia. Se on hyvä juttu. Peukutan ja suosittelen!
Tyhjä aika on täyttä elämää
Olen täyttänyt omaa elämääni liioilla asioilla ja kalenteriani haalimalla sinne liikaa sovittuja menoja. Nyt olen tietoisesti opetellut, että myös tyhjä aika on arvokasta aikaa. Moneen suuntaan asioita suorittaneena ihmisenä ei ole helppoa istua päiväkahville ja pysähtyä ihastelemaan pihapuussa pomppivan talitintin touhuja tai eteisen matolla nukkuvaa koiraa. Jos harjoittelun aloittaa, voi kehittyä mestariksi. Ellei aloita, voi olla 100% varma, ettei kehity.
Jokainen ruuhkavuosia elävä ja oravanpyöräänsä pyörittävä ihminen tietää, kuinka vaikeata juoksupyörässä kiiruhtaminen on. Väitän, että vieläkin vaikeampi haaste on pysäyttää tuo pyörä. On jotenkin sallitumpaa olla jatkuvasti kiireinen kuin avoimesti nautiskella elämän ”joutavista” asioista. Kuinka moni juoksisi juoksupyörässä, ellei olisi pakko? Ellei ruoka, energia, vesi ja eläminen olisi niin kallista. Ellei pankki haluaisi asuntolainanlyhennyksiä tai vuokranantaja vuokraa. Itse en ole vielä kyennyt kokonaan ratkaisemaan elämäni ”isoa kuvaa” rennompaan suuntaan, eikä palkkatuloni hilloudu pankkitilille vaan kuluu normaaliin elämiseen. Satuhetkiä elävänä yritän keskittyä pieniin asioihin ja pienempiin kokonaisuuksiin. Syyskeltaisen lehdistön tuijottelu tuulessa maistuu muhevasti elämältä, kun sen itselleen sallii. Punainen paprikasuikale näyttää tavallistakin punaisemmalta, kun sen asettelee hempeästi vihertävän avokadosiivun kainoloon lounaslautaselle. Parasta elämää ovat muka-pienet asiat ja pysähtyneet hetket. Itse muistutan itseäni säännöllisesti asioista, joista olen kiitollinen. Niitä on paljon. Sinullakin.
Perjantai-illan juustotarjotin on oiva tapa hiljentää juoksupyörää.Lauantaina oli aika laittaa kotiterassi talviteloille. Syysaurinko ja pitkopullakahvit toivat oman mausteensa siihen hommaan.
Hottis rakastaa villasukkia
Torstaina alkoi syys-talvikauden harrastukseni, HOT-syvävenyttely. Hotti on tunti fysioterapeutin ohjaamia, useamman minuutin kestäviä syvävenytyksiä. Venytystä tehostetaan lämmitetyllä savityynyllä, joka asetetaan venytettävän lihaksen päälle. Myös liikuntatila on lämmitetty tavallista lämpimämmäksi. Lämpö lisää kudosten joustavuutta ja mahdollistaa syvemmän, pidemmän ja kivuttomamman venytyksen. Iltatunnin jälkeen olo on uskomaton. Se, että päänsärky voi lähteä takareisiä venyttämällä, osoittaa minulle konkreettisesti sen, että olen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Leikkisä minä nauttii tietysti siitäkin, että on harrastuksensa perusteella hottis =)
Syksy on satumainen vuodenaika. Kynttilän ja villasukan keksijä olisi Nobelinsa ansainnut! Päätän ihanan laiskan viikkoraporttini siihen, etten julkaise viikon liikutuksia lainkaan. Tätä kirjoittaessa on vielä edessä viikon ainoa juoksulenkki. Paljastukoon tämänhetkinen juoksukuntoni sitten ensi viikon päivityksessä.
Pilvilinnatkin syntyvät pikkuhiljaa. Lenkkipoluille on ripoteltu näitä elämänilon hippusia. Pitää vain katsella ympärilleen sillä silmällä.Eilen oli hyvä päivä. Rentoa velttoilua, eikä oikein mitään ihmeellistä aikaansaatua. Huonona laiskottelijana tunsin päivän mittaan pistonkin siitä, että olin niin saamaton, mutta yritin vaientaa sen äänen. Iltapäivän reipas 8 kilometrin kävelylenkki antoi virtaa. Ilta kului pitkän kaavan mukaan saunoessa ja lisää rentoutuessa: saunaoluesta kiukaalle heitetty leiväntuoksu, kaikki ihanan naiselliset kauneudenhoitorituaalit, jäähdyttely ja nautiskelu syysillasta ikiomalla terassilla – aaah! Eilen oli helppo päättää, että tänään bloggaan positiivisuudesta ja myönteisestä asenteesta elämän mutkiin, ylä- ja alamäkiin.
Tänä aamuna tässä huushollissa heräsi useampi ihminen väärillä monoilla ja pian aamiaisen jälkeen oltiin sukset ja sauvat suloisesti ristissä. Ihan perinteisiä lapsiperheen asioita: läksyjä, kokeita, sekasotkuja, sääntöjä ja niiden noudattamista. Eilisillan hyvät fiilikset tuntuivat kaukaisilta ja tuntuvat vieläkin jokaisen perheenjäsenen mököttäessä omaa pettymystään ja loukkaantumistaan omalla tavallaan omassa huoneessaan. Tokihan tämä tästä taas. Ilma on puhdistunut ja samoihin asioihin ei tarvitse ehkä palata ihan heti uudelleen. Ylihuomenna vasta seuraavan kerran =)
Kunpa pystyisikin ristiriitahetkellä ohjelmoimaan itsensä ja lapsensa toimimaan kylmän asiallisesti. Onko läksyt tekemättä? On. Tee ne. Teen. Onko vaatekaappi sekaisin? On. Siivoa se. Siivoan. Noudatitko kotiintuloaikaa? En. Noudata seuraavalla kerralla. Noudatan. Nukuinko huonosti? Nukuin. Nuku paremmin. Murehditko aamuyöstä asioita, joihin et voi vaikuttaa? Murehdin. Älä murehdi. No näinhän asia ei ole.
Riidan hetkellä me petymme toisiimme ja itseemme, tunnemme epäreiluutta, epäuskoa, luottamuspulaa, kiukkua, surua, raivoa… Kaikkea ei-niin-positiivista. Harva kai voi olla riidan jälkeen tyytyväinen suoritukseensa. Miltä nyt tuntuu? Nooh, ihan hyvin mä vedin. Hyvä fiilis. Kohti uusia vääntöjä. Höpö höpö.
Se, mitä ajattelet lisääntyy
Haasteellisella hetkellä elämä testaa positiivista asennettasi. Kanveesiin kaatuneena, jaksatko nousta ylös? Näetkö valon tunnelissa tai sen päissä? Haluatko tehdä asiat seuraavalla kerralla eri tavalla? Tahdotko, jaksatko, aiotko, haluatko, teetkö? Vai notku, mutku, sitku?
Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Jos olet positiivari, olet onnellinen siitä, että lasi on puoliksi tyhjä, jos sinne on kaadettu jotakin omaan suuhun sopimatonta tai siitä, että lempijuomaasi on vielä puoli lasia jäljellä. Jos olet negatiivari, hyvää juomaa on liian vähän, pahaa liian paljon ja lasikin liian pieni/iso/ruma. Negiksellä on joka ratkaisuun joku ongelma 🙂
Positiivisuus ei ole hammasvalkaistujen amerikkalaisten hapattajien ja elämäntaito-oppaiden kirjoittajien yksinoikeus. Positiivisuus on oman kokemukseni mukaan ainoa tapa elää (pääosin) hyvältä tuntuvaa elämää myös niissä tilanteissa, kun Joku Muu – asia tai ihminen – lyö kapuloita rattaisiin. Positiivarin elämässä on vastoinkäymisiä, sairauksia, kuolemaa, huonoja päiviä ja vielä huonompia hiuspäiviä, tummia pilviä, huonosti nukuttuja öitä, haasteita, huolia ja pettymyksiä. Ne ovat elämää. Positiivari näkee negatiiviset asiat pakollisena pahana, oppitunteina ja kehittymisen paikkoina – ainakin jonkin ajan kuluttua. Suru pitää surra, haavat ja kipu parantaa ja ikävä kokea.Se, mitä muuta sen aikana ja sen jälkeen tapahtuu, tekee sinusta positiivarin, negatiivarin tai jotain siltä väliltä.
En oikeastaan edes halua kirjoittaa siitä, miten eri tavalla negatiivisen asenteen omaava ihminen asiat näkee ja kokee. Sanotaan, että se mihin keskityt, lisääntyy. Hyvä ja paha.Mollivoittoisuus, kateus ja synkkyys istuvat riittävän tehokkaasti suomalaiseen luonteenlaatuun ilman, että niistä kovasti tarvitsisi jankuttaa.
En ole saanut tai joutunut elämään pumpulissa, enkä syntyä hopealusikka kädessä. En silti keksi elämästäni yhtäkään ikävää asiaa, joka ei jossakin muodossa olisi tuonut elämääni mukanaan jotakin positiivistakin. Keksitkö sinä?
Perjantai-illan punaviini maistuu erityisen hyvältä Tommy Tabermannin ajatusten kera.
Elämänilo on ripoteltu polullesi pieninä hippuina
Osa eilisillan hyvästä olosta syntyi lenkin aikana. Aurinko paistoi ja taivas oli täynnä upeita pilvilinnoja. Komean tummansinisillä pilvillä oli kultaiset reunukset. Lenkkipolku ja sen varrella notkuvat koivut hehkuivat kirkkaankeltaisista lehdistä. Rentunruusut loistivat kirkkaissa puna-oransseissa väreissä ja korvissa alkoi soida Irwinin iloisimmat rallit. Jonkun vastaantulijan ruskettuneet sääret kurkistelivat vielä caprimittaisista housunpunteista, toisella oli uusi syyspiristykseksi hankittu kirkasvärinen ulkoilupuku. Talojen pihoihin oli ripusteltu lyhtyjä ja paikalliseen ralliin osallistuvat ralliautot toivat sponsoriteipeillään iloista vaihtelua tasaiseen metallinhohtoautovirtaan. Tietä ylittäessä autoilijat antoivat tietä ja hymyilivät, kun heilautin kättä kiitokseksi. Kuulokkeissani soi uusimmat Vain Elämää -Anssit & -Antit ja muut fennopopparit & -räppärit.
Aikamoisen loistava leffa tai kirja olisi tarvinnut tuon lenkkitunnin ajaksi valita, jotta olisin repinyt siitä yhtä paljon iloa irti sohvalle lojumaan jäädessäni. Maailma – ja ihan tavallinen lenkkipolku – ovat täynnä positiivisia kiitollisuuden aiheita.Niiden näkemiseen ei tarvita vaaleanpunaisia laseja, mutta kireätä pipoa täytyy vähän venyttää.
Avokado ei ole minun suosikkini. Opettelen syömistä sen ravinto-ominaisuuksien vuoksi. Viikonlopun aamiaisleivissä se toimittaa leipärasvan virkaa.
Ihana oppia kiitollisuutta
Olin mielestäni positiivinen nainen jo ennen Satuhetkeä. Kahden elämänmuutoskuukauden aikana olen tehnyt töitä sen eteen, että oppisin aiheesta lisää. Kiitollisuudesta ja positiivisuudesta on kirjoitettu paljon. Nettikin on pullollaan (ainakin puoliksi täynnä) asiaa aiheesta ja sen ympäriltä. Toisten ajatuksia lukemalla voi oppia jotakin, pysähtyä miettimään omia asenteitaan ja haastaa itseään niissä kohdin, joissa tekee eniten mieli olla eri mieltä.
Satuhetkien aikana minua ja blogiani on ”syytetty” sujuvasta ja positiivisesta kynästä, helppolukuisuudesta, viisaista ajatuksista, upeista kuvista, oikeasta asenteesta, komeista lenkkimääristä ja inspiroinnista. Kiitos ja syvä niiaus! Tuntuu aika huikealta tietää, että viime keskiviikkona blogia luettiin 153 kertaa tai, että kahden kuukauden aikana täällä on vieraillut yli 560 ihmistä ja Satuhetkiä selailtu yli 1500 kertaa! Kiitos ja toinen syvä niiaus!
Bataatti- ja perunalohkot pääsivät tänään uuniin lämmittelemään. Paahdetut juurekset tuovat ruokaisuutta ja väriä alkuviikon lounassalaatteihin.
Totuudenhetkiä
Vietän vaa´alla yhden Satuhetken kuukaudessa. Tässä kuussa tuo hetki oli keskiviikkoaamuna. Olinhan minä jo iloinnut lenkkitakista, joka tuntui pitkään aikaan kivalta päällä. Vaaka näytti minun keventyneen 4 kiloa kahdessa kuukaudessa. Mittanauha todisti pömppömasun ja jenkkakahvojen kohdalta hävinneen 7 senttiä. Senttimittojen suhteen en ole tavoitteita osannut asettaakaan, mutta tuo neljän kilon miinus tarkoittaa 26,6% määrää kokonaistavoitteesta, joka minulla on.
Neljä kiloa ei vieläkään tunnu isolta määrältä, mutta yli neljäsosa koko potista tuntuu. Neljä kiloa tarkoittaa kuitenkin tasaista puolen kilon painonpudotusta viikossa ja se tuntuu hyvältä. Jokainen, joka on seurannut blogia ja varsinkin sen kuvakeittokirjaa Instagramissa, tietää kuinka syön. Täytän lautaseni ja itseni vain sillä, mikä maistuu hyvältä. Tunnen aitoa nälkää ja aitoa kylläisyyttä. Syön herkullisesti arkisin ja herkuttelen lisää viikonloppuisin. Perjantaisin ja lauantaisin hörppään lasin kaksi punaviiniä ja saunassa olutta. Välillä tuntuu, että syön liiankin hyvin pudottaakseni painoani,mutta sitten tökkään itseäni pysymään juuri sille itselle valitsemallani polulla: tämä on minun tapani. Hitaasti hyvä tulee ja matkanteko on hemmetin hyvänmakuista ja nättiä.
Satuhetket aloittaessani heinäkuussa painoin lähes saman verran kuin silloin, kun lähdin synnyttämään kuopustani. Pelottavaa, hälyttävää, herättävää.Kuopukseni painoi syntyessään 4,5 kiloa. Yli 10 vuotta sitten! No, nyt on taas vaa´an mukaan lapsi syntynyt ja enää raskauskilot jäljellä =) Olenkin sanonut, että raskauskiloni ovat nyt viidennellä luokalla.
Jatkan satumaista kokkailua ja lenkkitossujen kuluttamista positiivisin ajatuksin. Minusta tuntuu siltä, miten ajattelen. Jos olen onnellinen, voin tehdä ympäristönikin onnellisemmaksi. Mitä enemmän hyvää mieltä jaan, sitä enemmän sitä itselle kertyy.
Viikon liikuntamäärä täydentyi sunnuntain iltalenkillä. Tänään kipittelin nykyelämäni pisimmän yhtäjaksoisen juoksun, 4,5 kilometriä. Paluumatka taittui kävellen. Tässä taulukoidut viikon 39 liikutukset.
Muutaman viikon aikana Suomessakin on ajateltu paljon sekä talouteen että pakolaisiin liittyviä asioita. Ainakin itselleni on ollut vaikea muodostaa sellaista omaa mielipidettä, jonka takana voi seistä puhtain mielin ja sydämin tuntien itsensä järkeväksi. Tietoa – oikeata, väärää tai jotain siltä väliltä – on ollut (liian) paljon tarjolla. Huoli on yhteinen, mutta toisen mielestä toisella on enemmän tai vähemmän oma lehmä ojassa. Ihmisten ajatukset ovat tuntuneet pyörivän oman navan ympärillä, mikä on tietysti luonnollista. Enemmän sitä omaa napaa on kunkin tullut katseltua kuin kaverin napaa.
Satuhetki on aina 100% oman navan ympärillä pyörimistä.Niin tänäänkin. Blogin teemojen – terveyden, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin, liikunnan, painonhallinnan ja oikeanlaisen ravinnon – alueilla on samat haasteetkuin noissa edellä mainituissakin. Tietoa tulee tuutin täydeltä.Jos jonkinlainen asiantuntija nousee esiin ja kertoo ”Totuuden” milloin mistäkin asiasta. Se, mitä tänään suositellaan terveellisenä, on huomenna kartettavien listalla. Se, mikä tänään on ainoa oikea tapa liikkua, on huomenna yksitoikkoisuudessaan ja kuluttavuudessaan haitallinen. Ei ihme, että Sohvi Sohvaperuna tai Martti Marmeladiselkäranka hämmentyvät ja jatkavat mieluummin vanhoja tapojaan. Tai innostuvat ja toteuttavat uutta tapaansa yötä päivää suu vaahdossa siitä paasaten, kunnes kyllästyvät ja jatkavat mieluummin vanhoja tapojaan. Oman navan ympärillä pyöriminen on vaikeaa, ellei siihen keskity kunnolla ja sovi itselle sopivista tavoista itsensä kanssa. Oman navan ympärillä pyöriminen on täyttä työtä, mutta hirmuisen kivaa ja hauskaa, kun siihen keskittyy. Oman navan ympärillä pyöriminen on palkitsevaa, kun sitä tekee tosissaan.
Innostunut ei tarvitse itsekuria
Minä löysin tänään ajatusmaailmasamikseniuusimman Voi Hyvin -lehden(7/2015) sivulta. Personal trainer ja elämäntaidon valmentaja Teemu Karppinen kertoi itsensä sortuneen ylilyönteihin niin treenaamisen, puhtaan ruoan kuin henkisyydenkin kohdalla. Karppisen ja yrityksensä 4 Elementsinajatukset kiteytynevät pitkälti tähän verkkoetusivulla annettuun vastaukseen:
Mitä hyväkuntoiset, energiset ja kaikin puolin hyvinvoivat ihmiset tekevät arkielämässään toisin?
– He antavat itselleen aikaa kiinnittäen huomiota neljään hyvinvoinnin tärkeimpään elementtiin: treeni, ravinto, lepo ja asenne.
Satuhetki-bloggaaja kehrää tyytyväisenä. Ai miksikö? Siksi, että tajusi omien kokemusten, yritysten ja erehdysten kautta nuo samat asiat muutama kuukausi sitten ja päätti tarttua asiaan lempeästi, mutta päättäväisesti.Matka on alussa, mutta kiitorata tai asemapiha jäivät jo taakse. Moottorit hurisevat tasaisesti ja aikavyöhykkeet vaihtuvat. Riittävään lepoon liittyvät asiat aiheuttavat eniten päänvaivaa, muu kolmikko on tuntunut koko ajan melko helpolta.
Ensi viikon ruokailuja helpottaa, kun käytin tänään hetken aikaa pussittaen salaatti-mixejä. Näiden päälle on helppo rakentaa viikon varrella erilaisia terveellisiä, maistuvia ja kivannäköisiä aterioita.
Teemu Karppinen toteaa, että hän ei usko itsekuriin ja jatkaa, että jos ihminen tekee tärkeitä asioita ilon kautta, itsekuria ei tarvita.Karppinen kertoo myös inhoavansa sanontaa ”tyytyväisyys tappaa kehityksen”.Hänen mielestään kannattaa tehdä niin vähän kuin on tarpeen sen sijaan, että tekee niin paljon kuin mahdollista. Amerikkalainen Timothy Ferriss käyttää termiä ”pienin vaikuttava annos” (minimum effective dose). PVA on aikaa tai määrää kuvaava kirjainkolmikko, joka tarkoittaa minimiannosta, joka tuottaa halutun tuloksen. Tuo Timin kirja 4 tunnin kehoon minulla kesken. Se on niin painava, että tarvitsee vielä hankkia parempi lihaskunto, jotta jaksaa kannetella kirjaa sängyssä iltaisin =) Ei vaiskaan. Kirjan kirjoittaja on sellainen sähköjänis, että tällainenkin sähikäinen putoaa kyydistä välillä. Kirjassa on paljon tieteellistä sävyä, eikä se siksikään ole kepeintä mahdollista iltalukemista.
Viikonloppulenkkien iloja ovat olleet muun muassa syksyn värikkyys ja Satuprinssin uudet testivoittajatossut.
Keittokirja kuvina
Tykkään ruoanlaitosta, etenkin silloin, kun sille on aikaa ja hyvät raaka-aineet. Nyt keskityn paljon siihen, että löydän jokaiselle aterialle vaihtelevia, ravintoainerikkaita aineksia.Olen myös sopinut itseni kanssa kauniista kattauksista ja siitä, että ”kylmää parsakaalia á la Tupperware”-eväselämään en sorru. Karkkia lukuun ottamatta ei ole kiellettyjen aineiden listaa, ei ruokien eikä juomien osalta. Kokkaan fiilispohjalta ja usein niistä raaka-aineista, joita kaapeista löytyy. Toki kaupassa kärryyni valikoituvat tietyin kriteerein sallitut aineet. Jos minulla ei ole mahdollisuutta ostaa kunnon lihaa, en osta lihaa.
Minua on pyydetty bloggaamaan Satuhetki-kokkailuistani. Näin suurpiirteisen ja rentoranteisen kokin olisi vaikeata tuottaa kirjallisia ruoka-ohjeita. Siksipä Satuhetki-blogilla on oma tili Instagramissa. Julkaisen itsenapsittuja foodieita kokkaamistani ruoka-annoksista. Kerron kuvien yhteydessä lautaselta kulloinkin löytyvät ruoka-aineet hästagein. #Risuaitaa# klikkaamalla voi löytää hyviä ideoita ruokaan ja muihin aiheisiin liittyen myös toisaalta Instagram-maailmasta. Avaa Satuhetki-keittokirjaja anna palaa =)
Tässä vielä tämä päiväkirjaosuus.
Satuhetket ovat liikuttaneet minua jo lähes 250 kilometriä. Voin iloita siitä, että se tuntuu kunnossakin. Jokainen askel on eteenpäin tällä matkalla.
Kaksi erilaista asennemaailmaa, tavoite sama. Fiilis ainakin itsellä eri. Minä tiedän molemmista paljonkin. Olen googlettanut, lukenut, ostanut, keksinyt ja laatinut listoja & ohjeita siitä, mitä PITÄÄ syödä. Vielä enemmän minulla on ollut listoja siitä, mitä EI SAA syödä. Olen tulostanut ja monistanut liikuntaohjelmia. Repinyt naistenlehtien jumppaohjeita talteen. Lainannut ja ostanut kirjoja ja lehtiä oikeanlaisen ravinnon ja liikunnan teemoista. Varmasti teen joitakin noista asioista jatkossakin, mutta teen myös muuta.
Satuhetki-elämässäni lellin minua. Annan itseni tehdä sitä, mistä nautin ja missä olen hyvä. Taputtelen selkään ja kiittelen itseäni tekemisistäni. Olen itseni ikioma very personal trainer.
Ruoantähteistä koottu iltapäiväsalaatti: viikonlopun tortillajauhelihan jämät, puolikkaat avokado ja punasipuli jääkaapista, salaattipussin pohjat, ruisnappeja ja aiolipurkin pohja.
Säntillisyys meets kulinarismi
Satuhetken kokeilevassa keittiössä syntyy päivittäin ruokia, joiden valmistamisessa saan käyttää luovuuttani, nauttia monipuolisista ja värikkäistä raaka-aineista ja kattaa kauniisti. Ai mitä monipuolisuutta jatkuva kananmunan, raejuuston, salaatin ja rahkan käyttö on? On se. Nuo perushyvät raaka-aineet taipuvat moneen muotoon, kun niihin käy kiinni innostuksen kera. Kananmunan voi paistaa, keittää, sekoittaa, maustaa, jauhaa, syödä lämpimänä, syödä kylmänä… Raejuusto sopii alku-, pää- ja jälkiruokaan, aamu-, väli- ja iltapalalle, sellaisenaan, kylmänä, vähän lämmitettynäkin… Rahkaa voi nauttia sellaisenaan, smoothiessa, hedelmien ja marjojen kera, leivänpäällisenä… Salaattihyllyssä on vaihtoehtoja maussa ja väreissä aivan kuten karkkihyllyssäkin. Joka päivä ei tarvitse syödä samaa pupunruokaa.
Työpaikkalounas pysyy linjassa muun syömisen kanssa, kun pakkaa aamulla passelit eväät mukaan tai kerää lounasravintolassa linjoilleen sopivat aineet ja määrät lautaselle.
Ei belfieitä, vaan foodieita
Tykkään napata kaapista värikkään tai tyylikkään tumman lautasen ja täyttää sen terveellisillä, täyttävillä ja hyvää tekevillä ruoka-aineilla. Perusta rakentuu aina kevyelle salaattipohjalle ja proteiini lisätään lihalla, kalalla, kanalla tai munalla. Eväät kulkevat työpaikalle Mini-Grip-pusseissa tai muovikipoissa. Eväitä en syö ikinä muovikiposta, vaan katan ne nätisti. En karppaa, mutta skarppaamista olen tekemisissäni havainnut.Niin keittiössä kuin muussakin arjen perustekemisessä. Perhe naureskelee ruokakuvilleni, mutta nekin ovat osa Satuhetkeä. ”Foodieita” löydät Satuhetken Instagramista,Facebookista,Pinterestistä ja Twitteristä.
Munakkaan mallia. Tomaatista, oliivista ja avocadosta makua saava iltapäivän ruoka koristellaan aiolilla, sambal oelek -kastikkeella ja chilirouheella.Kovin huonona einesten syöjänä, sain maistiaisen Saarioisten uusista Balanssi-aterioista. Niiden ravintosisällöt ovat keskimääräistä parempia ja käytetty suola on jodioitua. Ei pöllömpää tämä Chili sin carne, varsinkin oman salaattituunauksen kera. Kätevä, mutta tietysti jonkin verran arvokkaampi kuin itse koottu perusateria.
Karkkia jouluna ja juhannuksena
Kaikki on sallittua. Otan terveellistä enemmän kuin epäterveellistä. Otan epäterveellistä vähemmän kuin ennen. Liikun yhden sijasta kaksi. Lojun kahden sijasta yksi. Jos sallin itsellesi jotakin, joka mietityttää, nautin täysillä. Kaikkein hölmöintä on syödä herkkuja ja potea huonoa omaatuntoa. Tai jyystää jotakin terveellistä, mutta mautonta ja himoita taukoamatta jotakin parempaa.
Huoneentauluni voisi kuulua: ”Valitsen paremman.”
Minä kiellän itseltäni yhden asian. Itseni kiusaamisen. Uutta elämäntapaa on takana noin 1,5 kuukautta, eikä tämä tunnu yhtään vaikealta. Ei ole tuntunut missään vaiheessa. Tämä tuntuu hyvältä ja yllätän itseni todella usein pirteänä ja onnellisena.
Tyttären tekemää amerikkalaista juustokakkua ei jätetä syömättä.
Ääh, on toinenkin asia, jonka kiellän itseltäni. Karkkia syön vain jouluna ja juhannuksena. En muulloin. Joskus tekee kyllä mieli, eilenkin teki. Vähän aikaa tuijottelimme namin kanssa toisiamme. Järki voitti. Minä en tarvinnut sitä karkkia. En varsinkaan, kun se ei ollut minun lempilaatuani. Jaksan odottaa jouluun ja siihen hetkeen, kun saan upottaa hampaani suosikkisuklaaseen.
Omenavartalo ei ole hedelmän syy
Ennen söin liikaa tai ihan liian vähän. Kumpikin on huono juttu. Nyt pyrin tasaiseen syömiseen ja juomiseen. En laske kaloreita, enkä juurikaan katsele tuoteselosteita. Hedelmiä mussuttelen paljon välipaloina. Olen kyllä kuullut, ettei saisi. Nekin lihottavat, koska sisältävät fruktoosia. Hedelmäsokeri on vähemmän pahis kuin tavallinen ruokosokeri, mutta energiapitoinen silti. Uskon, että maailmassa on kovin harvalukuinen joukko hedelmälihavia.On omena- ja päärynävartaloita, muttei setää tai tätiä, joka on lihava vain siksi, että popsii vitamiinipitoisia hedelmiä.
Olenko laihtunut? Olen. Paljonko? No en niin paljon kuin tylsemmillä tavoilla. Harmittaako hidas tahti? Ei yhtään. Tuntuuko hyvältä? Tuntuu. Maistuuko hyvältä? Maistuu.
Näköjään tuo 30 liikuntakilometriä kertyy viikottain, kun vain pitää kiinni liikuntahetkistä. Tänään juoksin jo 4 kilometriä putkeen. Pohkeet ovat heikoin lenkki. Niitä tarvinnee vahvistaa lenkkien välissäkin.
Sunnuntai on yleisin postauspäiväni. Aiemmin olen nauttinut rauhallisesta pyhäaamusta, kotitöistä, puolen päivän liikunnasta ja kunnon päiväruoasta. Sitten kaatanut päiväkahvit ja aloittanut Satuhetkeni koneella. Tästä eteenpäin on toisin. Jatkossa liikun sunnuntain Satuhetkeni iltaisin. Lapsella alkaa viikoittainen liikuntaharrastus ja autonkuljettaja-äiti hyödyntää tunnin ja 15 minuutin ajan lenkkipolulla. Tätä kirjoittaessa on toki iltapäivä, mutta ajatukseni julkaisen vasta illemmalla, jotta saan liikuntakirjanpitoonimyös sunnuntain liikutukset.
Kuljetatko sinä lapsia tai lastenlapsia harrastuksiin? Miten käytät tuon odotusajan itse?
Tällä viikolla herkuttelin hedelmillä monella tavalla.
Fiilistä ja faktaa
Näin jälkikäteen ajatellen viikko on tuntunut laiskalta. Puhelimestani löytyvä ihan ilmainen Sports Tracker -sovellus on siitä ihana, että se pitää tarkkaa kirjaa liikkumisistani. Voin siis kumota fiilikseni faktalla: tällä viikolla olen liikkunut jo neljä tuntia & 25 km – ja viikon ”päälenkki” on vielä viilettämättä. Että sellainen laiska fiilis =)
Mitä minulle on tapahtunut? Miten minulle – laiskamadolle – kertyy nykyään askeleita melkein vahingossa? No ei oikeasti vahingossa, mutta helposti kylläkin. Miksi? Siksi, että käytän kalenteria. Tästä jo pari viikkoa sitten kirjoitinkin. Ennen elin niin, että liikuin jos ehdin. Jos huvitti. Ellei sitä tai tätä muuta mennyt edelle. Viikonloppuisin huomasin, etten taas ollut ”ehtinyt”. Ehkei ollut huvittanutkaan, mutta kiireeseen oli aina hyvä vedota. HiRRRween hyvä (TEKO)syy!
Nyt teen toisin. Taas tänään sunnuntaina merkitsen ensi viikon kalenteriini Satuhetket eli ne (noin) tunnin pätkät, jolloin aion kävellä, juosta tai liikkua muuten. Otan tietysti huomioon viikon muut menot, enkä laita liikuntaani päivälle, joka on muutenkin täyteen buukattu. Viikossa on seitsemän päivää ja 168 tuntia. Kyllä sieltä löytyy noin tunti noin neljälle päivälle.
Tiedätkö paljonko 4 tuntia on 168 tunnista? Alle 2,5%. Noin pienellä osuudella saa kasaan tuhansia askeleita, aimo annoksen happea, paljon hyvää mieltä ja siinä ohessa keventyneen olon ja ohuemman vartalon. Pääsin jo viikolla tuntemaan, miltä -5 cm tuntuu farkun vyötäröllä. Uskomaton, hymyilyttävä ja kannustava fiilis, voin sanoa.
Luomumunista pyöräytetty auringonkeltainen munakas saa lisäväriä ja makua tomaatista, punasipulista ja oliiveista.
Ei ankeuttavaa vaan innostavaa ruokaa
Katselin eilen telkkarin laihdutusohjelmaa. Särähti korvaan, kun miespuolinen hoikistuja sanoi, että ruoka maistuu pahalta, mutta kyllä sen kestää, kun tietää, mihin se johtaa.Mitäh??? Tuohon en suostu. Satuhetki ei ole kieltoja ja määräyksiä, eikä pahaa yksitoikkoista ruokaa.Ruokani on maistuvaa, kaunista, värikästä ja tekee minulle hyvää.Pääasiassa eineeni on myös melko yksinkertaista.Kivaa tässä on sekin, että tulee selvitettyä erilaisia asioita, kuten vieraampien ruoka-aineiden alkuperää ja ravintosisältöjä.
Myrkyllisen puun terveellinen siemen.
Viikolla opin, että cashewpähkinä on myrkyllisen munuaispuun myrkytön ja ravintorikas siemen. Kokeilin myös kvinoaa riisiin, pastaan ja perunaan kyllästyneenä. Kvinoa on hauska proteiinipitoinen, hyvälaatuisen hiilarin ja rasvan lähde, jonka sekoitin lohen ja vihannesten kanssa täyttäväksi salaatiksi. Alkuviikolla paikallinen market oli hedelmädiggarin paratiisi.Lastasin kärryn täyteen euron hedelmiä. Eksoottisempiakin hedelmiä on nyt raaskinut syödä aamu-, ilta- ja välipalaksi, surauttaa smoothieksi ja lisätä pääruokasalaatteihin. Siemennäkkäriä olen myös järsinyt kuin hiiri. Valmiissa Risentan pussimixissä ei ollut riittävästi suolaa, enkä tajunnut sitä lisätäkään. Tässä vaihtoehdoksi Tiinan lähettämä resepti siemennäkkärille. Kokeile ihmeessä!
Sekoita kuivat aineet. Lisää kuuma vesi ja öljy. Levitä uunipellille leivinpapereiden välissä. Poista päällimmäinen paperi ja paista 175 asteessa 35–40 minuuttia. Palaa melko herkästi, joten ole tarkkana. Siemennäkkäri paranee kuivuessaan, mutta on niin hyvää, että säilyttäminen on haastavaa, ellei jopa mahdotonta!
Siemennäkkäriä on kiva rapistella myös kreikkalaisen aamujogurtin, hedelmien ja marjojen päälle. Kivaa rouskuttelua!
Webinaareja verkkareissa
Satuhetki-tavoitteitani ovat myös rauhoittuminen ja härdellin vähentäminen. Siksi lenkkeilin ensimmäisen viikkoni elokuussa ilman kuulokkeista pauhaavaa musiikkia. Täytyy kuitenkin sanoa, että nautin lenkeistäni enemmän kuulokkeiden kanssa kuin ilman niitä. Kuluneella viikolla ”suoritin” lenkin aikana puolet tavoitteisiin liittyvästä webinaarista. Tänään taidan kuunnella sen loppuun. Myönnetään, olen hirvittävän huono ”laiskottelemaan”; jos kykenen tekemään useampaa asiaa samaan aikaan, teen mielelläni niin. Yritän ”parantua”.
Tavoitteeni ovat taas yhden viikon, monta askelta, jokusia senttejä ja grammoja lähempänä, mutta tärkeintä on tämä fiilis. Innostunut, hyvä olo. Tärkeintä ei ollut suunnitelma, vaan ensimmäinen askel. Onneksi otin sen.
Ja tässä vielä liikuttavat päiväkirjamerkintäni. Voin vannoa, että juoksin neljä kilometriä putkeen tänään, mutta lahjomaton Sports Tracker laski väärin =)
Satuhetken Facebookissa on ihan just 100 tykkääjää – kiitos!
Satuhetki-blogi hyppäsi myös Instagramiin.Hyppää sinäkin!
Neljännen Satuhetki-viikon taivaalla oli tummiakin pilviä.
Satuhetken neljäs aktiiviviikko takana! Läpyt mulle! Ihan itse olen liikkunut ja kannatellut rötkörankaa kokonaisen kuukauden. Summattuna kuukausi on ollut hyvä ja vahvasti plussan puolella ollaan. Olen liikkunut yli 20 tuntia ja 140 kilometriä. Eniten viikot ovat tuntuneet akselilla elo, olo ja ilo. On tuntunut hyvältä saada tuohon liittyviä kommentteja ihan livenäkin. Kai se näkyy, kun on parempi olla. Kiitos myös sinulle herra Mittanauha: pidetään vielä salaisuus meidän välisenä =)
Tämä juhlaviikko oli aiempia vaikeampi. Hah, hassua! Nyt kun ajattelin purnata, katselen viikon aikana kertyneitä kuvia ja muistiinpantuja ajatuksia, huomaan, että ihan jees viikkohan tämäkin oli. Kertoo ehkä siitä, kuinka negisasiat vain jäävät helpommin mieleen kummittelemaan ja niissä velloo, vaikkei tahtoisi. Tahdon pitää tämän homman rehellisenä ja välttää sitä, että Satuhetki olisi lannistava ”Liikunta on aina ihqua, kaikki terveellinen on njamnjamia, enkä kertaakaan kaivannut mitään njaminjamimpaa.”-blogi. Ei ole, ei ole, kylläpä kaipasin – ja herkuttelinkin. Viikon aikana väsytti, eikä välillä huvittanutkaan. Kroppa tuntui kuonaiselta ja kankealta. Satuhetkiin mahtuu tuotakin.
Kuonaa kadottamassa
Yksi syy ”tukkoiseen” oloon voi löytyä pienestä, ruskeasta pullosta. Aloitin 20 päivän detox-litkukuurin. Hörpin aamuisin 15 ml detox-uutetta litraan vettä sekoitettuna. Olen tätä tehnyt ennenkin ja alun kuonainen olo on ollut silloinkin ikävä vieras. En osaa sanoa, onko detox-touhu huuhaata, mutta ainakin aineenvaihdunta rullaa ja loppuviikkoa kohden olo on tuntunut paremmalta. Detox-vinkkejä voi kysyä herra Googlelta. Sitä voi harrastaa näillä litkuilla, mutta myös monet ruoka-aineethoitavat samaa tehtävää. Vihreä teehän on kuulunut Satuhetkiin alusta alkaen. Vesi on taatusti paras elimistöä puhdistava aine. Sitä litkin edelleen kolmisen litraa päivässä.
Maailman paras detox-litku on suomalainen, puhdas vesi.
Juoksujalkaa
Viikon aikana kokeilin taas juoksukuntoani. Lähes 3,5 kilometriä meni yhteen menoon melko lailla kivuttomasti – ja se on paljon se! Juoksu ei vielä tunnu hyvältä, muttei pahaltakaan. Paitsi pohkeissa. Ne lahjoin kompressiosäärystimillä.Säärystin puristaa/tukeepohjetta parantaen verenkiertoa (lisää happea!), poistaen kuonaa, tukien lihasta, estäen turvotusta ja parantaen liikkeen tuntua. Näin sanoo siis valmistaja. Minä en pysty vielä tämän päivän kokemuksella kaikkea vahvistamaan, mutten tänään muutamaa kilometriä enempää juossutkaan. Perästä kuuluu!
Ei stylet, mutta hyvät?
Vuoden hölkkäbiisiksi voin viikon kuuntelulla nimetä Bon Jovin uunituoreen Burning Bridges -biisin. Kuuntele ja katsele itse.
Satuhetki-blogissa olen käsitellyt paljon liikunta- ja ravintoasioitani. Ajatusteni aiheiksi olen kirjannut myös korvien välissä tapahtuvat jutut. Okei, siellähän nuo edellisetkin on käsitelty ja käyttöön hyväksytty. Tarkoitan kuitenkin henkisen hyvinvoinnin juttuja. Siihen liittyen suosittelen sinua klikkaamaan Satuhetken Facebook-sivulle ja kurkkaamaan tänään 30.8. linkittämäni videon. #LetGo
Miltä tuntuisi laatia Don´t do -listoja ainaisten To Do -listojen sijaan?
Lopuksi julkisen päiväkirjan liikutusosio. Tykkään! Reipasta tai rauhallista viikkoa kullekin tarpeensa mukaan!
Rutiini kuulostaa melkein kirosanalta. Jotain vähän puulta maistuvaa, toistuvaa, yksitoikkoista ja tylsää. Kesäloman jälkeen monet kuitenkin huokaisevat, kun arki koittaa ja vanhat rutiinit palaavat. Kivaa, mutta epäsäännöllistä hurlumhei-elämääei jaksa loputtomiin. Satuhetki on huonoista tavoista poisoppimista ja hyvien tapojen sisäänajoa. Terveyttä ja hyvää oloa edistävä tapa ei jää arkirutiiniksemme, ellemme sitä itse riittävästi tahdo tai ellemme sitä riittävästi toista. Rutiini on tottumuksen avulla saavutettu juttu.
Minä olen nyt kolmen viikon ajan yrittänyt rutinoitua. Tahtonut urautua parempiin elämäntapoihin – ja onnistunutkin aika hyvin. Tiedetään! Kolme viikkoa on lyhyt aika, mutta huomaan, että ennen muka-vaikeilta tuntuneet asiat ovat sujahtaneet arkeen niin, etten joudu niihin tarttumista miettimään.
Sunnuntaisin kirjaan puhelimeeni seuraavan viikon liikuntakerrat (Satuhetket). Pakkaan joka aamu töihin mukaan kunnon eväät:paljon tuoretavaraa (vihanneksia, marjoja, hedelmiä), sopivasti proteiinia (lihaa, kanaa, kalaa, munaa, juustoa), jotakin hiilaria (riisiä, viljaa, pastaa) ja maun mukaan mausteita. Iltapäivisin/iltaisin lähden liikkumaan kalenterini niin ”määrätessä”. Kuikuilen aktiivisuusranneketta eli Laiskaattorini™ ja nautin yli 100% aktiivisuuslukemista.
Näyttävät pieniltä ”uhrauksilta”. Kuulostaa helpolta. Sitä se onkin. Siksi, että olen treenannut rutiineita. En joudu neuvottelemaan itseni kanssa lenkillelähdöstä tai terveellisesti syömisestä. Toisaalta, koska tiedän arkeni olevan hyvällä tavalla rutiinitettu, sallin itselleni viikonlopun satunnaisia epäterveempiä tapoja, kuten eilisiltaisen sipsipussin. Maistui hyvältä, eikä koko pussi sujahtanut kitusiini. En aio rapistella pussinloppua tulevalla viikollakaan. Rutiinien vuoksi minulla on helpompaa itseni – ja mukavuudenhaluni eli rötkörankani– kanssa.
Laiskaattori™ (Polar Loop) tsemppaa päivän aktiivisuushaasteessa. Lenkkipäivinä prosentit paukkuvat, mutta lepopäivinä on haastavampaa saada riittävästi touhua tilastoitavaksi.
Raskas päivä
Perjantaina oli Punnituspäivä.Ne iskevät noin kuukauden välein. Sijoitan ne loppuviikkoon, koska viikolla olen aktiivisempi ja kevyempi =) Vaa´alle astuessa pisut ja pesut on oltava hoidettu, jottei yhtäkään ylimääräistä grammaa tuppaa puntaroitavaksi. Tukka muuten ei saa olla märkä, koska hius sitoo valtavasti vettä eli painoa =) Tarkkojen turvatoimien jälkeen vaaka ilmoittaa -1,4 kg. Hemmetti! Vajaat puolitoista kiloa neljässä viikossa!Tottakai pettymys. Ensin. Sitten kypsä, vakava keskustelu itseni kanssa. Vaa´an lukema on noin 10% siitä kokonaismäärästä, jonka kimpussa tässä ollaan. 10% on paljon. Paljon enemmän kuin 1,4 kiloa.
Halusinko, että humahdan muutamassa kuukaudessa monta vaatekokoa pienemmäksi ja aloitan taas jojoilun? En. Halusinko oppia tapoja, joiden kanssa en voi elää loppuelämääni? En. Halusinko Satuhetkiä siksi, että voisin olla tyytyväinen jokaisesta teostani kohti terveempää, iloisempaa ja onnellisempaa oloa? Kyllä! En leiponut täytekakkua 1,4 kilolle, mutta osasin sittenkin iloita siitä.
Viikottaisen liikuntani pitäisi kuluttaa lähes yhden painokilon verran energiaa eli melkein 7000 kaloria.Koska ruokailunikin on aiempaa kevyempää, puntarin pitäisireagoida voimakkaammin. Vaan ei reagoi ja sillä mennään! Puhutaan elimistön säästöliekeistä yms. Tuohon teoriapuoleen perehdyn, mutta ilman stressiä. Meitä on tällä matkalla vain kaksi: entinen ja uusi minä. Tämä Satuhetki-retki tehdään yhdessä ja edetään yksi askel kerrallaan. Kuten todettu, jos tässä matkan varrella joku kiristyy, niin peffa, ei pipo.
Entisen Sadun superherkku, sipsit mahtuvan uudenkin Sadun elämään. Ähkyyn saakka niitä ei enää mussuteta.
Tiistain lenkillä testasin omaa juoksukuntoani. Metsäpolulla juoksin 1740 metriä 12 minuutissa. Heitin Satuhetken Facebook-sivulla haasteen itselleni ja teille muillekin. Minä aion juosta ennen lumentuloa urheilukentän tasaisella radalla Cooperin testissä1900-2300 metriä. Naisten ikäluokassa 40+ se tarkoittaa hyvää kuntoa. Epävirallisen suorituksen mukaan metrejä puuttuu siis vähintään 160. Saas nähdä miten muijan käy! Cooperin testin tulostaulukon löydät Satumaisista linkeistä.
Tiesitkö, että ravintola-annoksen voi nauttia ilman ranskanperunoitakin =) Tällä lauantaisella lounaalla tärkeintä kevyen ruoan lisäksi oli rakas ruokaseura ja kahdenkeskinen parisuhdeaika.
Liikuttunut
Satuhetki on saanut paljon uusia lukijoita. Blogini on julkinen päiväkirja elämänmuutosmatkaani liittyen.Sijoitan jatkossa tämän liikuntaan liittyvän kirjanpitoni tänne postauksen loppuun. En julkaise ainakaan tässä vaiheessa syke- ym. tietoja, koska se olisi jo liian vakavaa ja liian totista touhua. Jonkun sortin seurantaa voin kuitenkin suositella jokaisella samantapaista polkua kulkevalle. 15 liikuntakertaa, 18 tuntia ja 110 liikuttua kilometriä kolmessa viikossa tuntuu palkitsevalta ja kannustaa eteenpäin. Ihan ite liikuin!
Satuhetki-keittiössä kokeiltiin viikolla inkivääriä. Kokeiluja jatketaan kylmempien ilmojen saavuttua. Raa´asta inkivääristä haudutettu ”tee” kuulostaa silloin ihanalta. Nyt tutustutaan Tiinan vinkkaamaan siemennäkkäriohjeeseen. Kokkihattu päähän ja kyökkiin leipomaan. Perästä kuuluu.
Kaksi varsinaista Satuhetki-viikkoa takana. Kuluneen viikon kalenterissa oli neljä Satuhetkeä.Haastoin itseni monipuolisten, lämpimien hyvän olon ruokien ideoinnissa. On viikkotilityksen aika:
Lenkkeilin viikolla 4 kertaa ja 29,5 kilometriä. Käytin liikuntaan aikaa 4 tuntia, 41 minuuttia ja 42 sekuntia. Juoksua tuohon aikaan mahtui 30 minuuttia. Muutamana päivänä söin ”kunnon” ruokaa eli
lämpimän aterian salaattityyppisen aterian tilalla. Hierojalla nautin 60 minuuttia ja viikkoon mahtui kesäillan juhlatkin.
Vähärasvaista naudanjauhelihaa, runsaasti tomaattia, tummaa proteiinipastaa, oliiveja, purjoa ja salaattia.
Koska kesäjuhlat olivat eilen illalla, olo on tätä kirjoittaessa… nooh laiska. En kärsi madafakin darrasta, mutta onhan tämä kuitenkin sellainen dagen efter. Kivat kekkerit, ihanaa ruokaa ja loistavaa seuraa. Naurua, tanssia ja hieman syvällisempiäkin keskustelunaiheita.Hieman alkoholiakin. Aamun avasi Satuprinssini valmistama suolainen, rasvainen ja jumalainen karjalanpiirakka-munavoi-pekoni -aamiainen. Koukuttavin wanhan elämäni heikkous – sipsit – rouskui myös muutaman kourallisen muodossa viikonlopun ravintoympyrässä. Nautin jokaisesta suupalasta ja kulauksesta vapautuneesti. Kakkosviikkoni aikana tein huomattavasti enemmän hyviä valintoja kuin näitä ravintoarvoiltaan hivenen kehnompia. Tämänpäiväisellä lenkillä en juossut, mutta lähes seitsemästä kävelykilometristä osasin olla iloinen.
Hyviä tapoja kaksi kertaa sen verran kuin ennen, huonoja vain puolet entisestä. – Satu
Lähiruokapiiristä ostetut luomumunat taipuivat viikolla mm. munakkaaksi, joka on mielestäni erinomainen lounas.
Salakäynti vaa ´alla
Päätin jo elämänmuutosmatkaa suunnitellessani, että vaakaa ja mittanauhaa en pakkaa käsimatkatavaroihin. Päätin käydä vaa´alla kuukauden välein. Jokainen elämäänsä keventänyt tietää, kuinka nopeasti hyvä ravinto ja lisääntynyt liikunta tuntuvat korvien välissä. Bongasin viikolla hyväntuulisuushermoon kolahtaneen toteamuksen.
Viikolla minäkin olin heikko. Oli hämärä ja hiljainen aamu. Hiivin hiljaa vaakani luo, vedin sen äänettömästi kaapin alta. Katselin ympärilleni. Ei ketään missään. Koko muu perhe unessa. Naapurustokin. Hivutin yöppärin päältäni ja astuin kissamaisen kevyesti vaa´an lasiselle pinnalle. Toimin nopeasti. Ennätin todetan tilanteen ja hävitin kaikki jäljet salamannopeasti. Oli puolikuu ja minä olin ottanut varaslähdön puntarille. En ollut ylpeä teostani. Olin kuitenkin nähnyt kaiken tarvittavan. Vaakani yritti olla cool; samaltahan ne diginäytön kulmikkaat numerot aina näyttävät, vaikka olisivat erilaisissa järjestyksissäkin. En kuitenkaan antanut tuon sadan gramman tarkan vekottimen pilata aiheuttamaansa hyvää tuulta. Suunta oli alaspäin.Sillä ajatuksella tsemppaan itseni oikeaan, viralliseen Punnituspäivään.Se koittaa viikon päästä.
Sunnuntai-illan ”Vaaleanpunaiseen Puumaan” livahti 2 rkl vaniljakermajäätelöä, 250 g maitorahkaa, desin verran 10% mustikkakeittoa ja kourallinen pakastemansikoita.
Uusi viikko alkamassa. Kalenterissa taas neljä Satuhetkeä. Satuhetki-köökissä kokeiluun pääsee inkivääri.Ostin sellaisen tuoreen känkkyräisen, soseutin ja pakastin. Tarkoitukseni on ottaa aasialainen ihmekasvi hippusina ruoka- tai ainakin juomavalioon viikon aikana.
Kiitos palautteistanne täällä blogissa kuin kylilläkin.
Aikamoisen laadukas akkalauma meitä on hyvää oloa etsimässä.
Hyvä sä, hyvä mä!
Johan on. Yhdeksää lenkkipäivääni seurasi eilen suunniteltu lepopäivä. Tai no kotityöilta ja juuri hierotusta selästä nauttiminen. Vaan mitä teki minun mieleni? Se tahtoi ulos. Liikkeelle. Lenkille. Urheilemaan.Tuota tunnetta jos olisi saanut tuntea vuosien varrella hieman useammin, ei oltaisi nyt tässä tilanteessa. Kostoksi pidin tämän toisenkin lenkittömän päivän. Okei, suunniteltu tämäkin.
Kahden polven intervalli-iloa
Olen kirjannut Satuhetket kalenteriini.Osaan jo sanoa, että huomenna ja sunnuntaina taas menen. Menen, vaikka väsyttäisi. Menen, vaikka ei huvittaisi. Menen, vaikka sattuisi sinne tai tänne ja pitäisi sitä sun tätä. Haastavinta omatoimisen liikunnan harrastamisessa on ollut aina se, että muu elämä on ajanut ohi.Lenkillehän pääsee sitten toiste! Niinpä niin. Toki se aikaan sidottu, ohjattukin liikuntahetki on ollut pakko joskus jättää väliin. Nyt tunnen hassua tyytyväisyyttä, kun puhelimen kalenterissa lukee SATUHETKI. Se tietää lenkkarihommia – ja minäminä-aikaa.Melkein.
10-vuotiaani lähti lenkille kanssani tiistaina. Hänestä oli hauskaa, kun puhelimen piipitys määräsi, koska juoksu alkaa, kävely päättyy ja taas kohta toisinpäin. Piipittäjä oli intervalliajastin.Intervalli tarkoittaa oikealle urheilijalle ymmärtääkseni pystysuoraa vuorenseinää, gepardin nopeata rakettisäntäystä kumpareen päälle, järkyttävää sykkeennousua ja sen nopeata laskua. Minulle intervalli tarkoittaa tällä hetkellä ja tässä kunnossa jotain ihan muuta. Minun intervallini on sitä, että muutaman kilometrin lämmittelykävelyn jälkeen juoksen minuutin, kävelen kaksi, juoksen minuutin ja kävelen kaksi.Tätä jatkan puolen tunnin ajan, huohotan ja iloitsen, että tuli juostua yhteensä 10 minuuttia. Tunnin puolikkaat kuluvat todella nopeasti ja matkamittariin kertyy pidempi lenkki kuin pelkästään kävelemällä. Tänään opetin Gymboss-sovelluksen käytön 10-vuotiaalleni ja hän kävi yksin hauskuuttamassa itseään intervallein lenkkipolulla. Jatkossa en ehkä pääse yksin lenkille, mutta lenkkeilyä lapsen kanssa pidän todellisena laatuaikana. Sellaista sinäminä-aikaa.
Murukastiketta ja makaroonia
Minä kuulun siihen seiskytluvulla syntyneiden sakkiin, joiden kotona käryytettiin vitivalkoisia vehnäjauhoja rasvassa ilman liesituuletinta. Syntyi pikkuisen kokkareinenkin kastike maustepippurilla maustetulle sika-nautajauhelihalle. Ruskean murukastikkeen kaveriksi keitettiin spagettia. Joskus sitä oli sellaista kamalanhirmupitkääkin. Annoksen päälle lorautettiin reilu kasa Felix-ketsuppia. Maistui! Ja pihapelit kutsuivat. Illalla kotiin tullessa oli taas nälkä.
Omat lapset saavat virtaa samasta ruoasta. Meidän perheessä kastike syntyy 10% naudan jauhelihasta, tummasta soijarouheesta, tomaattimurskasta, tomaattimehusta, kuivatusta tomaatista ja kourallisesta muita mausteita. Spagetti on tummaa. Felix sanoo olevansa nykyään vähemmän sokerinen ja enemmän tomaattinen.
Satumaisen Pasta Pomodoron protsku on 3/4 jauhelihaista ja 1/4 soijarouheista.
Kiitos kivasta palautteesta Satuhetkiin liittyen. Tintti lähetti namskikselta kuulostavan siemennäkkärin ohjeen. Julkaisen sen näillä sivuilla heti, kun olen itse ennättänyt testata. Ruokapuolta tarjoilen enemmän Satuhetken Facebook-sivulla.
Satuhetki 